Volume – Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys

Stara.fi heitti varjon Deep Insightin MTV Europe Music Awards -äänestysvoiton ylle. Siitä tulikin mieleeni, että nettiäänestyksille annetaan näinä aikoina turhan paljon painoarvoa.

Jokainen Spotify-perjantai on jättänyt jälkeensä pitkän ja komean soittolistan, mutta artistikattauksen turha katu-uskottavuus rassaa junttia sisälläni. Rahvaan miellyttämiseksi Spotify-perjantai käväisee tällä kertaa pop-marketissa ja vieläpä sen kertakäyttöisimmällä osastolla. Nyt metsästetään yhden hitin ihmeitä!

Tällä kertaa V-Klubilla yhdistimme voimamme Tule Ystävänä -porukan kanssa. Illan artistit ovat Joni Cibulka ja Hei, mukana myös dj Ufo-Matti.

Royalissa tanssittiin lokakuussa ennennäkemättömät ska-tanssit, kun Capital Beat pomputti vaasalaisyleisöä mielensä mukaan. Nyt Volume annostelee toisen rautaisannoksen vastaavanlaista herkkua, kun genren kotimainen kuningas, The Valkyrians, saapuu visiitille. HUOM. Lämppäriksi kiinnitetty The Journeymen!

Mannan ja Cats On Firen viimelauantainen konsertti teki uuden kävijäennätyksen Volumen illoille Royal Bar & Nightissa. 300 maksaneen raja ylittyi kirkkaasti. Volume kiittää bändejä, työntekijöitä ja yleisöä hienosti sujuneesta illasta!

RockWerstaan remontti tältä vuodelta alkaa olla ohi, ja valmistelut ensi vuoden remontointia varten alkavat. Pieniä viimeistelytöitä vielä tehdään, joten rakennusmiehiä saattaa näkyä paikalla.

Kuudes Spotify-perjantai kaivaa arkistoista ylistykset jaloille juomille ja herkullisille makunautinnoille. Odotettavissa on, kuten aina, kovin sekalainen soittolista, mutta koittakaa kestää ja kaivaa niitä helmiä muiden kuuntelutovereittenne iloksi.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi tasan vuosi, kun saimme lopultakin Volumen kotisivut avattua. Sanon lopultakin, sillä yhdistyshän perustettiin jo helmikuussa 2008. Merkkipäivän kunniaksi kävin penkomassa hieman nörttidataa Google Analyticsista.

Tulevaisuuden tusina

Blogit | Kirjoitti: Markku

Rumba ja YleX järjestivät syksyllä Tulevaisuuden Tusina -äänestyksen kartoittaakseen tämän hetken kuumimmat bändit, jotka eivät vielä ole julkaisseet debyyttialbumiaan. Kysely lähti 300 musamogulille kautta Suomen, allekirjoittanut heidän joukossaan. Tai todennäköisesti gallup oli osoitettu Samille tai Markolle, mutta koska se tupsahti tiedottajan sähköpostiin, täytin sen paskantärkeänä itse.

Nyt sopii tuuletella sitä, ettei Fennia lahonnut lopullisesti Vaasan satama-altaaseen ja jäänyt veronmaksajien harmiksi. Mutta kun lähdöstä ehtii kulua pari viikkoa, saattaa haikeus iskeä: siinä seilasi pois viimeinen muisto Vaasanlaivojen kulta-ajasta.

Tämä on Volume

Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys eli Volume huolehtii vaasalaisten bändien harjoittelutiloista, järjestää konsertteja sekä tukee paikallisten kulttuurintekijöiden kehittymistä tarjoamalla koulutusta ja esiintymismahdollisuuksia.

Liity jäseneksi!

liity_jaseneksi

Lue vuoden 2011 toimintakertomus

Kalenteri