Volumen keikkakevään kolmantena julkaisuna on bändi, johon todellakin pätee klisee "ei esittelyjä kaipaa". Pulloon nimittäin saapuu 10.4. suomenkielisen rockin jättiläinen: CMX!
Musertavan raskaan musiikin ystäviä hellitään maaliskuussa Hullussa Pullossa, kun lavalle nousee Ghost Brigade ja yleisön lämmittää Vaasan oma Slivers of Silence.
Rockin, soulin ja popin kentällä operoiva Damn Seagulls saapuu pitkästä aikaa Vaasaan. Hiljaiseloa viettänyt yhtye aktivoitui uudestaan viime keväänä julkaisten samalla ensimmäisen pitkäsoittonsa viiteen vuoteen.
Volumen ja Ritzin järjestämän konserttisarjan toisessa osassa nähdään jyväskyläläisen Eeva Louhivuoren ja pariisilaisen Emmanuel Leudicin muodostama Eva & Manu.
Vaasalaiset kulttuuriyhdistykset Volume ja Ritz aloittavat yhteistyön loppuvuonna toteutettavan konserttisarjan merkeissä, jonka avaa kuusi kultalevyä myynyt Scandinavian Music Group.
Beatboxaaja Felix Zenger esiintyy 17.5. Vaasan Amarillossa. Keikan järjestää Vaasan kansainvälinen kuorofestivaali yhteistyössä Volumen kanssa. Volumen jäsenille liput kustantaa vain 5€, joten tätä ei kannata... Read more
Ystävänpäivänä vietetään valtakunnallista keikkapäivää. Myös Volume on jälleen mukana tässä hienossa ilmaistapahtumassa, kun El Gringon lavalle nousee garage/blues/punk-duo Black Magic Six.