Parhaat laitteet = parhaat biisit?
Blogit | Kirjoitti: Markku
Useimmissa muusikoissa on kamarunkkarin vikaa. Noviisitason kaverit ruokkivat nälkäänsä erilaisia ääniä tuottavia laitteita kohtaan Thomannin Hot Dealsilla, edistyneemmät pyydystävät eBayssa ja varsinaiset senseit puhuvat salakieltä keskenään ja hoivaavat vintage-kitaroiden kokoelmaansa paremmin kuin ihmissuhteitaan.
Sinne meni Rockperry
Blogit | Kirjoitti: Markku
Minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa Rockperrystä tänä vuonna mitään. Kävin perjantaina festareilla ja todistin traagisen vähäistä yleisömäärää, mutta se siitä. Nyt ruudulle kuitenkin lävähti Pohjalaisen uunituore artikkeli Rockperryn lopettamisesta. Se saa besserwisserit raakkumaan ääneen teorioitaan epäonnistumisen syistä, joten eiköhän liitytä kuoroon.
Kotimainen musiikki ei myy netissä?
Blogit | Kirjoitti: Ilkka
Eilen uutisoitiin muutamaankin otteeseen Tietotekniikan tutkimuslaitoksen raportista, joka kertoo kotimaisen musiikin olevan aliedustettuna sähköisten kauppapaikkojen myyntilistoilla, jos niitä verrataan fyysisten levyjen myyntilistoihin. YLE:n uutisen mukaan fyysisillä listoilla kotimaista on 80%, kun digitaalisilla listoilla kotimaista on ainoastaan puolet.
Miksi kanta-asiakasta rangaistaan?
Blogit | Kirjoitti: Markku
Luonnonsuojelua m2 kerrallaan
Blogit | Kirjoitti: Markku
Red Hot Chili Peppers rakoilee pahaan aikaan
Blogit | Kirjoitti: Markku
Musiikin vuosikymmen 2000-2009
Blogit | Kirjoitti: Markku
Erilaiset vuosikatsaukset, top-listat ja äänestykset ovat takuuvarmaa palstantäytettä joulukuisessa musiikkimediassa. Tällä kertaa ilmassa on tavallista enemmän sähköä, sillä kalenteria käännetään samalla uudelle kymmenluvulle. Spotify-perjantain osallistujat saavat sanoa painavan sanansa tämän vuoden timanteista ensi perjantaina, mutta mitä jäi käteen koko 00-luvusta?
Reissuporukan tilit tasoihin, mutta miten?
Blogit | Kirjoitti: Markku
Tiedättehän millainen pyörre pankkitilillä vierailee, kun hyvätapainen mutta riehakas herraseurue lähtee tuulettumaan toiseen kaupunkiin? Huonostihan siinä käy, mutta rahanmenoa pitempään harmittaa kustannusten epätasainen jakautuminen. Yksi on ostanut juomat, toinen tankannut bensat, kolmas kuittaa taksin yön pikkutunneilla ja neljäs hotellin seuraavana aamuna. Jos reissu järjestetään lokakuussa, tilit ovat tasoissa ja kaikki tyytyväisiä suunnilleen toisen adventin aikoihin.


