Eilen uutisoitiin muutamaankin otteeseen Tietotekniikan tutkimuslaitoksen raportista, joka kertoo kotimaisen musiikin olevan aliedustettuna sähköisten kauppapaikkojen myyntilistoilla, jos niitä verrataan fyysisten levyjen myyntilistoihin. YLE:n uutisen mukaan fyysisillä listoilla kotimaista on 80%, kun digitaalisilla listoilla kotimaista on ainoastaan puolet.

Olen jokseenkin kriittinen raportin suhteen, jossa verrataan mielestäni omenia appelsiineihin. Uutisoijilla tai raportin tekijöillä taitaa kuppi olla myöskin puoliksi tyhjä, koska saman asian voisi uutisoida myös niin, että ulkomaisen musiikin myynti on digitaalisuuden mukana kasvanut 20%:sta 50%:een.

Pari pointtia:

  • Kauppapaikkojen listat ovat omia, suljettuja listojaan. Juttu ei kerro tarkemmin, onko käytetty esimerkiksi Suomen virallista latauslistaa, jossa ovat mukana oleellisimmat kaupat, mutta ei esimerkiksi Spotifyta, josta ei kieltämättä ladatakaan tavallaan mitään (Vaikka oikeasti ladataankin, mutta se on eri juttu).
  • Näissä tiedoissa huomioidaan (käytännössä) kaikki sähköisesti laillisesti Suomeen ostettu musiikki.
  • Virallisten fyysisten myyntilistojen perusteena ovat vain tietyt kotimaiset kaupat.
  • Kotimaisten kivijalka-kauppojen hyllyssä on vaikuttava valikoima kotimaista musiikkia, mutta vain murto-osa ulkomaisesta. Tämä on luonnollisesti järkevää, mutta silloin yksittäisiä ulkomaisia levyjä saattaa jäädä ostamatta ainakaan virallista ja tilastoitua reittiä. Tätähän ongelmaa ei ole netissä, mutta eipä yksittäiset pikkujulkaisut listoilla näykään. Ulkomaisen levyn täytyy myydä paljon enemmän kuin kotimaisen, ennen kuin se löytää tiensä jokaisen ruokakaupan hyllylle.
  • Onko järkevää verrata kahden erilaisen myyntikanavan myyntilistaa keskenään, kun tiedoista puuttuvat sekä myyntiluvut, että myyntiosuudet. Apples and oranges, anyone?
  • Suomeen ostetaan paljon levyjä ulkomaisista nettikaupoista mm. hinnan takia. Esimerkiksi umpimähkään valittu Bullet For My Valentinen uusi albumi Fever Play.Com:issa 11,99€, CDON:issa 16,95€, NetAnttilassa tarjouksessa 14,95€ (Normaalisti 16,95€).
  • Ulkomaisista kaupoista löytyy rajallinen määrä suomalaista musiikkia, jolloin kotimainen musiikki tilastoituu lähes aina. Edit: 30.4.2010 Korjattu väitettä kommenttien huomioiden perusteella.

Tämä tarkoittaa sitä, että ulkomaisesta nettikaupasta ostettu ulkomainen levy ei ole koskaan näkynyt Suomen virallisella listalla (Fyysiset levyt). Se, että sähköisissä kaupoissa sekä kotimaisten että ulkomaisten artistien myyntiluvut ovat lähentyneet toisiaan kuulostaa minusta ainoastaan luonnolliselta.

Sivuhuomiona mainittakoon vielä, että epävirallisia (ja myöskin tilastoimattomia) reittejä löytää varmasti helpommin Rihannan tuotannon, kuin Tapani Kansan hengentuotokset.

Ongelma minunkin ajatuksenjuoksussani kuitenkin on. Minäkin joudun vertaamaan omenia appelsiineihin, joka johtaa helposti vääriin päätelmiin. Mutta suurempi virhe päättelyssä on mielestäni tilastoimaton osa Suomalaisten ostamasta musiikista. Yksittäisinä paketteina tilatut levyt ulkomailta saapuvat yleensä Tullivapaina, joten niitä ei tilastoida mitenkään. Tieto löytyisi ainoastaan ulkomaisilta kauppiailta, jotka eivät jostain syystä julkista myyntilukujaan netissä.. 🙂 Ei voida siis varmuudella tietää onko ulkomailta tilaaminen tilastollisesti merkittävää vai ei. (Ainut mikä on varmaa, että ulkomailta ostetaan ainoastaan ulkomaisia levyjä). Edit 30.4.2010 : Marko huomautti aivan oikein, että tiettyjen suomalaisten artistien julkaisuja kyllä myydään ulkomailta takaisin kotimaahan, usein vielä parempina painoksinakin.

Uutinen pitäisi mielestäni siis kääntää ylösalaisin, esimerkiksi näin: Digitaaliset myyntikanavat antavat realistisemman kuvan suomalaisten musiikkimausta, koska kaikki musiikki tilastoituu vertailukelpoisella tavalla. Myönnetään, ei yhtä iskevää journalismia..

Tätä dataa mielenkiintoisempaa olisi myös kuulla tutkimustietoa (jota varmaankin on jo olemassa) ulkomailta ostamisen määrästä vs. kotimaiset markkinat, ja myöskin arvio tilastoimattomista levykaupoista ja niiden osuudesta koko kakusta.

Otetaanpa pientä markkinatutkimusta: Oletko viimeisen vuoden aikana tilannut ulkomailta CD-levyjä? Jos olet, niin kuinka paljon? Ja kuinka paljon olet ostanut samaan aikaan suomalaisista levykaupoista? Käytetyt ei kelpaa!

Tänne asti tämän lukeneet ja hereillä pysyneet eivät taida edustaa kattavaa läpileikkausta suomalaisista levynostajista, mutta kommentoikaa kuitenkin. Ja väittäkää vastaan!

Loppuun vielä pari mielenkiintoista musiikkitilastoa suomesta:

IRC-Gallerian suosituimmat yhteisöt 70% Suomen 17-24 vuotiaista. Musiikkiaiheisten kärjessä Metallica, In Flames, Slipknot, Disturbed, Klamydia (Ilmeisesti siis musiikkia.. 😉 ) ja System Of A Down.

Last.fm suosituimmat ryhmässä Finland Perustuu pieneen dataan, mutta hämmästyttävän samanlainen lista: Metallica, In Flames, Nightwish, Muse, Iron Maiden, Stam1na

Suomen myydyimmät levyt Josta selviää mm. se, että Fröbelin palikoiden Sutsisatsi on myynyt 5000 levyä enemmän kuin Suomen kaikkien aikojen myydyin ulkomainen albumi.