Sain jälleen lyhennettyä keväällä lupaamaani tutustumismatkaani paikalliseen kulttuuriin. Rokkikesän kuvannut Jonas oli lukenut toukokuisen blogimerkintäni ja kutsui Wasa Teateriin Svinalängornan ennakkoesitykseen. Meikäläiselle ei jostain kumman syystä ole vielä sadellut tuotelahjoja tai vippikutsuja kuten superbloggaajille yleensä, mutta teatteriesitys on lupaava alku. Kiitos vinkistä, Jonas!

Svinalängornan aihe oli ahdistava, mutta valitettavan tuttu tässä maassa. ”Isät ryyppää, äidit kestää, sossujono lyhenee luonnollisella poistumalla itestään”, runoilee Kunkku Pähkinäkin suomalaisista landespedeistä. Lisätään soppaan vielä siirtolaisuuden aiheuttama juurettomuus ja lapset, joiden kasvutarinaa aikuisten törttöily murjoo, niin näytelmän aihe on kiteytetty aika hyvin. Paljon itkua, mutta onneksi myös humoristisia hetkiä.

Kuva: Wasa Teater / Jan Ericsson

Positiivista oli huomata, että meikähän ymmärtää suurimman osan mitä ne puhuu! Kaksikielisessä kaupungissa ruotsi tarttuu, vaikka ei itse sitä juuri käyttäisikään. Tuttuja ei näkynyt ensimmäistäkään: olimme ek:n kanssa kuin ulkomailla, kun taas suurin osa muista kutsuvieraista tuntui olevan vanhoja tuttuja. Tai sitten saimme vain opetuksen suomenruotsalaisen small talkin sujuvuudesta.

Wasa Teaterin jälkeen lista näyttää tältä:

– käy Rampin kesäteatterissa
– käy Wasa Teaterissa
– käy Ritzissä bändikeikalla
– kävele Öjenin luontopolku
– käy Vaasan Mailan matsissa
– kuuntele Street Jazzeissa joku keikka alusta loppuun

Pesismatsi jäi valitettavasti käymättä tänä kesänä. Harmin paikka, tunnelma Mailan nousuottelussa olisi varmasti ollut riehakas. Loput kaksi sen sijaan ovat helppoja nakkeja. Saatan mennä Ritziin jo syyskuussa katsomaan rääväsuu Doug Stanhopea, mutta pitänee siellä joku bändikin tsekata, koska listan sana on laki.