Topit

Yllätyksellisyys

Taiteiden yössä tapahtuu paljon sellaista mitä virallisessa ohjelmassa ei löydä. Keskustassa kiertelevä traktorin peräkärryyn rakennettu sauna alkaa olla jo legenda. Tänä vuonna Kaupungintalon puistossa valokuvaaja Vincent Westberg kuvasi liikuteltavalla kalustollaan ohikulkijoista todella hyvän näköisiä potretteja. Kävimme itsekin näyttämässä nassua kameralle, fotojen pitäisi olla lähipäivänä ladattavissa Vincentin kotisivuilta.

Uskomattomin yllätys sattui kuitenkin vasta puoliltaöin. Koira bongasi nimittäin kirjaston kulmilta kuuden cosplay-harrastajan porukan täysissä meikeissä ja tamineissa. Kesällä tuo alkoholinkäyttö saattaa tehdä temppujaan yhdelle sun toiselle, mutta vannon että tämä remmi ei ollut hourailevan mielikuvitukseni tuotetta. Tämäkään porukka ei kuulunut viralliseen ohjelmaan, vaan he olivat lähteneet digikameran kanssa tekemään omaa juttuaan Taiteiden yön kunniaksi. Roolileikki taisi tosin seota hetkeksi, kun tytöt kerääntyivät pennun ympärille rapsuttelemaan sitä ja juttelemaan koirajuttuja.

Piknik-meininki

Vaikka valtiovalta yrittää järjestyslailla ja muilla tempuilla pitää alkoholin kiellettynä hedelmänä, eurooppalainen juomakulttuuri valuu väkisinkin tänne pohjoiseen. Monella Taiteiden yön vastaantulijalla on bissetölkki kädessään, mutta so what: kukaan ei riko pulloja, haasta riitaa tai urpoile muutenkaan. Niillä muutamilla, joiden käytöksessä on sanomista, on mopo karannut käsistä jo vuosikausia sitten.

Ikähaarukka

Veikkaan, että tavallisena viikonloppuiltana keskustan liikkujista 90% on 18-35-vuotiaita. Taiteiden yön ikähaarukka lienee 6-80, mikä on mahtava asia. Ei lapsia tarvitse pitää 18-kesäisiksi asti missään pumpulissa – kyllä heidät voi ottaa mukaan meluisampiinkin tapahtumiin. ”Aikuiset” puolestaan rauhoittavat läsnäolollaan nuorisoa, joilla edellämainittu juomakulttuuri on vielä opetteluvaiheessa. Vielä kun ihmiset hoksaisivat, että Vaasan kesäistä keskustaa kannattaa tutkailla kävellen useamminkin kuin kerran vuodessa. Parissa suurkaupungissa käyneen kokemuksella uskallan väittää, että ihmisten puute tekee paikoista turvattomia, ei ihmisten paljous.

Flopit

Autot

Taiteiden yö ei ole mikään tuunaajien kokoontumisajo, joten jos se peltilehmä on ainoa keino päästä keskustaan, voisiko sen sentään jättää riittävän kauas parkkiin. Ainakin kasarmialue, keskustan puistikot ja Sisäsatama Strampenin edustalta olivat ihan tukossa kruisailijoista.

Historian laiminlyönti

Vaasan kaupungin tiedotus saa joka vuosi jonkinlaiset kotisivuräpellykset aikaan, mutta minnekään ei kerätä aikaisempien vuosien ohjelmaa talteen. Hyvin hoidettu kuvagalleria ja tarinapankki olisivat parasta mahdollista markkinointimateriaalia tapahtumalle.

Pääsymaksut

Ilmaisuus ja vapaa kulkeminen ovat oleellinen osa Taiteiden yön tarjontaa. Kasarmialueen räppilavan vielä jotenkin ymmärrän, sillä äänentoiston kasaaminen ulos aiheuttaa väkisinkin kuluja, mutta kahden euron pääsymaksu Circuksen terassille (jossa ei ollut mitään ohjelmaa) karkotti varmasti tuplasti sen verran potentiaalisia asiakkaita kuin puolillaan olevalla terassilla nyt oli.