Volumen rahoitusta ja julkista palvelua pohtinut työryhmä ehdottaa, että nykyiset pääsyliput korvataan julkisen palvelun kulttuurimaksulla, joka kerättäisiin automaattisesti kaikilta vaasalaisilta asuntokunnilta ja tietyn kokoisilta yrityksiltä. Rokkipoliisi Sami Rumpusen johtama työryhmä luovutti loppuraporttinsa 23. huhtikuuta.

Koska maksajajoukko laajenisi, maksua voitaisiin alentaa nykyisestä noin 8 eurosta 5 euroon. Maksu ei enää liittyisi keikoilla käymiseen, ja samalla luovuttaisiin myös lipunmyyjistä.
”Olemme miehittäneet ravintoloiden sisäänkäyntejä, kyselleet henkkareita ja ottaneet ihmisten lompakoista rahaa. Jälkikäteen ajateltuna oikein hävettää”, pahoittelee Lipunmyyjien liiton Nina Leinonen.

Volumen puheenjohtaja Marko Perälä on tyytyväinen ehdotukseen. ”Tämä varmistaa rahoituksen jatkuvuuden ja sen, että pöllö-öljy virtaa yötä päivää Raastuvankatu 25:ssä.”
Volumen kannalta ehdotus tarkoittaa Perälän mukaan sitä, että yhteiskunta haluaa edelleenkin ”takkuisia hiuskuontaloita, leveitä haara-asentoja ja kaljasta tahmeita lattioita julkisen palvelun kautta”.
Perälä lupaa, että osa maksulla kerättävästä vuosittaisesta 290 000 eurosta käytetään myös Volumen sähköisten palvelujen kehittämiseen. Tarkemmin työryhmä ei voinut budjettia esitellä, sillä muistitikku oli jäänyt Tero Björklundilta kotiin.

Se, että elävä musiikki ei kiinnosta, ei jatkossa riitä syyksi jättää kulttuurimaksua maksamatta. Lintsareille koittaa vaikeat ajat, sillä maksu on käytännössä ulosottokelpoinen.
”Tämä on Volumelle haaste. Meidän on pakotettava keikoille myös ne homeperseet, jotka eivät joko pidä musiikista tai ymmärrä sitä kuulovamman takia”, Perälä toteaa.

Kaupalliset ohjelmanjärjestäjät ovat sen sijaan kriittisiä ehdotukselle. Nightclub Circuksen Ukko Miisitupa kuvailee työryhmän raporttia ”pelättyäkin pahemmaksi pitkätukkien tilaustyöksi”.
”Voi saatanan saatana”, säestää vieressä murjottava yhtiökumppani Hanne Jaarala.

Kulttuurimaksun maksajaksi voi ilmoittautua tällä lomakkeella.