Jos keikkailevalle bändille haetaan vertausta eläinmaailmasta, valomies on se susilauman viimeisenä jolkottava takkuturkki. Pesueen heikoimpana se pääsee viimeisenä ruokailemaan, esittämään vaatimuksia cateringista ja valitsemaan naisseuransa. Jos budjettia pitää kiristää, että keikkaliksasta jäisi edes jotain kotiinvietävää, valomies tipahtaa ensimmäisenä pois pelaavasta kokoonpanosta. Silloin kun se on mukana, työpiste sijaitsee salin pimeimmässä nurkassa, miksaajan varjossa. Työn arvostus on verrattavissa jääkiekkotuomariin: valomies huomataan vasta silloin, kun se tekee virheen tai puuttuu kokonaan paikalta.

Itse olen Flanelli-klubin ja Volumen keikkojen myötä joutunut/päässyt muutamaan otteeseen valopöydän taakse, ja täytyy myöntää sen olevan helkutin kiintoisaa puuhaa. Koulutusta ja kokemusta minulla ei ole, mutta valomiehen pahin harmi on kuitenkin se, jos ei tunne lavalle nousevan yhtyeen materiaalia. Nostankin suuresti hattua esimerkiksi Jonskulle ja Markolle, jotka tekivät Metal Nightien pitkien iltojen valot täysin kylmiltään. Oma tähtihetkeni oli vilkutella valoja Looptroopille (jonka tuotannon osasin lähes ulkoa) heidän pistäytyessään Club 25:ssä viitisen vuotta sitten. Brassailen tällä tähtihetkellä edelleenkin aina kun se on mahdollista. Markku Ikonen – kulttuurivaikuttaja, Looptroopin valomies ja tradenomi. Hauska tavata.

Looptroop Club 25:ssä. Kuva Tero Koski.

Valomiesten ammattikunnan tunnelin päässä näkyy onneksi… no valoa, HAHAHA. Aivan kuten bändit ovat ottaneet logon, promokuvien ja nettisivujen suunnittelun levy-yhtiöiltä itselleen, ne haluavat sanella myös keikkojen visuaalisuuden itse. Klubien omaan kalustoon ei voi luottaa, joten yhä varhaisemmassa vaiheessa olevilla bändeillä alkaa olemaan vähintään muutamia ”liikkuvia” mukana. Ja koska kukaan muu ei niitä kytke tai tunne biisejä, valomies saa taas jallua juodakseen!

Kuten aina, liika on liikaa. Jos haluat varoittavan esimerkin, kuinka valonvilkutteluun voi pärähtää oikein kunnolla, tsekkaa minkälaisten vimpaimien kanssa Nine Inch Nails liikkuu. Jopa maanläheisellä Lauri Tähkällä on nykyisin armottomat LED-paalut, notta ristus! Aloittelija katsoo näitä settejä kateudesta vihreänä, mutta kaikesta huolimatta biisien tunteminen on edelleen valomiehen tärkein taito. Kun erään klubikeikan jälkeen manasin Härmän senkertaista valokalustoa sanoin ”neljällä näppäimellä ei ihmeitä tehdä”, Graceskullin Ove näpäytti takaisin sanomalla vain kaksi sanaa: ”Guitar Hero”. Sen kunniaksi video, mitä muuta upeaa neljällä nappulalla ja hyvällä idealla voi tehdä.

[youtube]ZHewxt_B_g0[/youtube]

Mew – Special (live in Köpis)