Supersuosittu Pariisin Kevät tuo valoa pimeisiin iltoihin ja esiintyy WsArenalla tulevana lauantaina.
Helsinkiläisyhtye Pariisin Kevät esiintyy WsArenalla lauantaina 18.11.2017. Keikan myötä päättyy myös Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys Volume ry:n syyskausi, ja pian onkin aika suunnata katse kohti tulevaa ja ensi kevään keikkoja. Sitä ennen saadaan kuitenkin nauttia tästä huikeasta keikasta, jota ei todellakaan kannata jättää väliin! Ajankohtansa puolesta keikka on myös mitä mainioin tilaisuus viettää esimerkiksi pikkujouluja.
Pariisin kevät on vuonna 2006 perustettu helsinkiläinen yhtye, joka on tunnettu lukuisista hiteistään ja tunnelmallisesta live-esiintymisestään. Bändin musiikissa kuuluu indie pop, rock sekä elektroninen musiikki. Yhtyeen piti alun perin olla perustaja Arto Tuunelan studioprojekti, mutta suuren suosion myötä Tuunela päätti kasata ympärilleen soittajat, jotta bändi voisi alkaa esiintyä. Keikkailevana bändinä Pariisin kevät aloitti vuonna 2010 ja yhtyeen kokoonpano on siitä lähtien pysynyt samana. Pariisin Kevät on sittemmin saavuttanut huikean suosion ja yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Pikku Huopalahti”, ”Tämän kylän poikii” ja ”Kesäyö”. Yhtyeen neljästä studioalbumista kaksi on myynyt kultaa.