Heidät tunnistaa jo kaukaa. Ahtaassa eteisessä he eivät vielä aavista, minkälaiseen paikkaan ovat tulleet. Vasta kun nämä muutaman opiskelijatytön tai -pojan porukat astuvat kapean salin keskelle ja katse kiertää liekeillä koristellut parvet ja korkeuksiin kohoavan katon, suupielet kääntyvät lähes poikkeuksetta hymyyn. He ovat ensimmäistä kertaa Club 25:ssä – ja aivan fiiliksissä paikasta.

Valitettavasti kuherruskuukausi jää lyhyeksi. Valaistus on huono, kaikki repsottaa ja WC-tilojen kunto lähinnä hävettää. Edellisviikonlopun loppuunmyydyt keikat olivat vaarassa peruuntua, kun vessan lattiakaivo päätti yskäistä vedet lattialle muutama tunti ennen soundcheckiä. Onneksi kaupungin huoltomies oli kärppänä paikalla ja sotku saatiin siivottua. Volumen vapaaehtoisten helmikuussa suorittama vessojen maalaus oli pelkkä pintaraapaisu talon todellisiin korjauskohteisiin verrattuna, ja lisäksi lauantaina jotkut asiakkaistamme bommasivat seiniin uudestaan, joten siisti ilmekin jäi lyhytaikaiseksi. Tähän mennessä artistimme ovat jopa tykänneet backstagen rähjäisestä tunnelmasta, mutta joku Anna Abreu ei suostuisi varmasti astumaan kynnystä pitemmälle.

Talo itsessään on ihan käsittämättömän mielenkiintoinen paikka. Viime viikonlopun jälkiä siivotessamme katselimme Idan ja Markon kanssa hieman paikkoja ja hämmästelimme, kuinka paljon erilaista käyttökelpoista tilaa rakennuksesta löytyy salin lisäksi. Tilat tosin ovat sokkeloisia: ei niin pientä huonetta, etteikö siitä avautuisi ovi vielä pienempään komeroon. Aavemaisten ikkunoiden valaisema ullakko on tavarakasoineen kuin museo Welmun toiminnasta, mutta sinne ei parane ilman turvaköyttä mennä.

Musiikkiväellä ei ole varaa kritisoida kaupunkia tällä hetkellä, sillä se on luvannut valtavan summan rahaa toisen murheenkryynin, RockWerstaan, kunnostukseen. Varmaa on kuitenkin se, että tämänhetkinen status quo pelaa niiden pussiin, jotka haluavat nähdä Clubin purettavan maan tasalle. Nuorisotoimen, talotoimen ja ties minkä lonkeroiden välillä lienee eriäviä mielipiteitä siitä, mitä Clubille pitäisi tehdä, joten ”kaupungista” ei pitäisi edes puhua yksikkömuodossa. Volume taas tasapainottelee virastojen välimaastossa parhaansa mukaan: me näemme Clubin pelastamisen arvoisena, mutta Welmun jättämiä raiteita ei kannata seurata pöpelikköön. Ristiriitaisuudesta kertonee paljon se, että Volumelle annettiin äskettäin toimisto Clubin yläkerrasta, mutta ei avainta ulko-oveen.

Kuva: Panu Savinainen