Volumen keikkakevät sai jatkoa kiirastorstaina Leipätehtaalla. Erikoinen päivä järjestää tapahtumaa. Päivä vielä sattui olemaan sellainen, että kaupungilla oli muutakin elämää ja juhlapyhät yleensä muutenkin ovat hieman arveluttavia. Illan alkuun vaikutti tosi hiljaiselta. Puoli tuntia ovien avautumisen jälkeen keikkayleisön pystyi laskemaan kahdella kädellä. Lämmittelijän aloittaessa jengiä oli jo kuitenkin kokoontunut mukavasti ja viimeistään pääesiintyjän ensinuotteja todisti kiitettävä määrä katsojia.

Kumpikaan bändeistä ei ole ollut minulla viime aikoina hirveän kovassa soitossa. Ensimmäisenä soittava The Hearing oli aivan uusi tuttavuus ja Sarankin materiaali on jäänyt niitä hittibiisejä lukuun ottamatta kuuntelematta. Tosin Saran laulajan duo-kokoonpano Meadow Island tuli vuosia takaperin koettua livenä ja vakuutti ainakin silloin.

Ummikkona keikkoja katsomaan siis. The Hearing aloitti soittonsa kello 23 jälkeen. Nuori nainen nousee syntikkakattauksen taakse ja alkaa iskemään rumpukoneesta beatia ja looppaa sen. Tämän jälkeen päälle luupataan vielä synamattoja, laulufiilistelyjä, bassokuvioita ja stemmoja. Laulut ja soundit on melko vahvasti kaiutettu, joten ambienssia riittää.

Pelko looppaukseen perustuvassa musiikissa on se, että se noudattaa samaa kaavaa koko ajan. Eli kun äänimassaa tulee koko ajan lisää, niin kappaleiden rakenteet alkaa helposti toistamaan itseään. Vaikka pari ensimmäistä kappaletta noudattikin tätä kaavaa, niin loppusetissä oli jo mukavasti vaihtelua. Lisäksi laulajan taito oli huippuluokkaa, laulustemmojen tuplaaminen looppauksin toimi kadehdittavan hyvin.

a

Kuvat: Minna Perälä

Jokin viehätys siinä on, kun koko biisi luodaan periaatteessa toistensa päälle livenä lavalla. Se vaatii soitto- ja laulutaidon lisäksi kamatuntemusta. Efektit ja soundit pitää saada semmoisiksi, etteivät kappaleet kuulosta toisiltaan. Soundeissa oli yllättävänkin paljon kaikua, mikä sikäli on tarpeen, että massaa tulee tarpeen. Tämä kävi ilmi vähintään siinä, kun biisien jälkeinen kiitos kuului ”Kiitti-tti-tti-tti-tti”:nä yleisöön.

Esiintyjä näyttää isolla lavalla hieman yksinäiseltä, mutta on erittäin mielenkiintoista seurata vierestä, kuinka nainen hääräilee vehkeidensä kanssa. Aina sopivan välin tullessa meno lavalla äityy tanssimiseksi. Univajeen ja kooman välisessä olotilassa 40-minuutin setti toimi oikein hyvin. Suurin osa yleisöstä seurasi hieman keikan taaempaa. Yllättävän toimivaa settiä.

Noin puolisen tuntia ensimmäisen vedon loppumisen jälkeen Sara aloitti soiton. Heti ensimmäisenä huomio kiinnittyi lavan visuaaliseen puoleen. Lavan ympärillä on leditornit, jotka valaisevat lavan eri värein. Lisäksi taustalla pyörii videotykiltä taustavideo. Videon sisältö vaihteli biisien mukaan. Yhdessä oli maisemia, yhdessä kohinaa ja niin edelleen. Ledishow oli toteutettu siten, että se toimi yhteen taustavideon kanssa. Yhdessä kappaleessa lava oli täysin punainen ja samalla taustavideo pyöritti punateemaista videopätkää. Taustavideo oli tietenkin tempotettu biisien kanssa yhteen. Huomasi selkeästi, että jonkinmoista teemaa oli haettu esimerkiksi värien avulla. Biisien välissä taustavideo loppui ja jäljelle jäi vain valkoinen lakana, jossa on Sara-logo.

c

Rumpalia lukuun ottamatta jokaisella muulla soittajalla oli edessään syntikka. Uusin materiaali on ainakin Volumen haastattelun mukaan mennyt elektronisempaan suuntaan, joka varmasti vaatii tämän. Tosin soittajien käsissä pyörivät keikan aikana myös ne perinteiset bändi-instrumentit. Välillä bassokitara vaihtuu syntikalta soitettuihin bassosoundeihin. Laulajalla kitara edessä olevaan syntikkaan. Pääasiallisesti syntikoita hoitaneellakin tarttui välillä sähkökitaraan. Arvaan, että soitinmäärän laajuudesta huolimatta taustalla pyörii jonkinmoinen taustanauha, ehkä pianoja ja jotain muuta. Äänimassaa on kuitenkin paikoin niin paljon, että sitä on vaikea sanoa varmuutta.

Bändi esiintyy vakuuttavasti. Lavalla tuntuu koko ajan tapahtuvan jotain tai olevan jotain, johon huomio keskittyy. Ajantaju katoaa, ajatukset harhailevat ja tajuan hyvässä mielessä ikuisuudelta tuntuneen ajan kestäneen vain parisenkymmentä minuuttia. Materiaalia bändillä on monipuolisesti ja varsinkin keskivaiheen kappaleissa oli yllättävänkin raskaita, jopa metalliin viittaavia kohtia. Oletan uusien biisien olevan pääosassa, myönnän tunnistavani vain loppupuolella soitetun cover-hitin Yhtenä iltana.

e

f

45-minuuttisen setin jälkeen yleisö huutaa bändin takaisin lavalle. Käyn hakemassa huurteisen ja tajuan vasta tässä vaiheessa, kuinka paljon porukkaa paikalle on saapunut. Ensimmäiseen encorebiisiin lavalle tulee mukaan laulamaan The Hearingin laulaja. Kuulin myöhemmin, että samainen henkilö olisi ollut mukana myös alkuperäisessä biisissä. Loput neljä kappaleista erosivat toisistaan aika lailla. Yhteislaulu oli rauhallinen, sitten mentiin jälleen teknompaan, josta rockin kautta viimeiseen kappaleeseen, joka oli jotain näiden väliltä. Bändi kapuaa lavan keskelle, kumartaa ja poistuu backstagen uumeniin.

IMG_7964

Kuvat: Minna Perälä

On vaikea kirjoittaa niistä fiiliksistä, joita illan aikana ja jälkeen oli. Sanotaan asia vaikka näin. Mulla on usb-tikulla valmiina yhden blogitekstin muistiinpanot, jonka otsikkona on tällä hetkellä ”Paras keikka ikinä!”. Sen pointtina on lähinnä kertoa, mikä tekee omasta mielestä keikasta hyvän. Saran keikka kuvastaa kaikkia niitä kohtia täydellisesti. Keikan jälkeen jäi juuri semmoinen ”Wow!”-fiilis, että nyt on kokenut jotain unohtumatonta ja ajatuksia herättävää. Sama fiilis on itselle tullut aiemmin ainakin muutamasta keikasta, kirjasta, leffasta, pelistä sekä urheilutapahtumasta. Näitä vain tulee nykyään harvemmin. Tänä iltana tuli.

Ostan vielä vastoin tapojani yhtyeen bändipaidan. Pakkohan sitä on tukea yhtyeen toimintaa tämmöisen jälkeen. Pitää arvostaa, että bändit jaksavat uurastaa erilaisten livekokemusten eteen hieman extraa. Vaikea ajatella, että vielä päivällä ajattelin jättää keikan väliin. Onneksi en jättänyt. Kevään paras keikka on ehkä liian subjektiivinen näkemys keikasta, joten sanotaan nyt vaikka, että keikka oli kevään positiivisin yllättäjä. Paras se oli kuitenkin.

– Joni