Päästiin bändini Extinction in Progressin kanssa lämmittelemään Seinäjoen Rytmikorjaamolle Metalorgy-kiertuefestareille jokunen viikko takaperin. Tämä oli ainakin henkilökohtaisella tasolla yksi sulka hattuun, koska monta kertaa olen keikkapaikan yleisössä seisoskellut ja kuvitellut itseni tuolle samaiselle lavalle. Kirjoittelin hieman illan menosta.

Edellisenä päivänä oli pakattu treenikämpällä tavarat siihen malliin, että tavarat sai vain nostaa pakettiauton kyytiin ja lähteä ajamaan kohti Seinäjokea. Matka-autoina toimivat minipaku sekä yksi henkilöauto. Matkaan päästiin klo 13 maissa.

Yhteiskeikat ovat sikäli mukavia, ettei kaikkia omia välineitä paikan päälle tarvitse välttämättä viedä. Bändien kesken sovittiin, että tuodaan omat kitara- ja bassonupit, henkilökohtaiset soittimet, kitaraefektit sekä rumpujen osalta penkki, virveli ja lautaset. Näin vaihtoihin kuluva aika bändien välillä lyhenee, tavaroiden pois roudaaminen lavalta sujuu nopeammin eikä tarvitse asetella sen enempää mikrofoneja lavalle kuin on tarpeen. Itse olen ottanut käytännön omien tavaroideni lainaamisesta. Jos lainaat ja rikot, niin myös maksat sen. Tätä voi pitää bändien välisenä kirjoittamattomana sääntönä, jolla kunnioitetaan lainassa olevia vehkeitä.

Noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuttiin pääkallopaikalle Rytmikselle. Auton sai kivasti peruutettua sisään niin, että soittovehkeitä tarvitsi kantaa vain muutaman metrin sivummalle. Tästä alkoikin se pisin vaihe, eli odottelu. Kello oli vasta puoli kolme ja seuraavaksi virallisesti ohjelmistossa olisi ruokailu kello 18 ja soundcheck klo 19.

Aluksi istuskeltiin salin puolella ja tavattiin iltavastaava ja muiden bändien jäseniä. Ympärillä pyöri joukko miksaajia, roudaajia sekä valomiehiä. Hetken istuskelun jälkeen päätettiin lähteä etsimään backstagea.

Etsintäoperaation jälkeen löydettiin ensin väärä backstage. Kissan kokoisin kirjaimin ovessa luki, että ”bäkkäri”, joten oletimme olevamme oikeilla jäljillä. Meille kuitenkin kohteliaasti kerrottiin, että meidän oleskelutilat sijaitsevat alemmassa kerroksessa. Partioinnin ja muutaman kysytyn kysymyksen jälkeen löysimme oikeaan huoneeseen.

Odottelu ei ole niinkään turhauttavaa, kun ympärillä on hyvää seuraa. Tilan jaoimme illan toisena soittavan bändin kanssa, jonka jäsenet osoittautuivat oikein mukaviksi. Varsinkin heidän miksaajana toimineena henkilöllä oli paljon tarinoita kerrottavana. Sähkötupakat höyrysivät ja vaihdeltiin kokemuksia huonoimmista ja parhaimmista keikkapaikoista.

Jossain vaiheessa odottelua päähän iskostuu kuitenkin ajatus, että jotain on unohtunut. Varusteiden kollaamisen jälkeen huomasin, että vaatepussi oli jäänyt kotiin. Ankaraa puhelua ja viestittelyä kotikonnuille, että olisiko joku liikkumassa Seinäjoelle päin ja mahdollisesti voisi napata sen kotoa. Soitetun keikan jälkeen ei kuitenkaan mikään ole houkuttelevampaa, kun heittää hikiset vaatteet pussin pohjalle, käydä suihkussa ja laittaa puhtaat vaatteet päälle. Asia saatiin lopulta järjestettyä siten, että veljeni kävi hakemassa pussin kotoa. Pari tuttua, jotka olivat tulossa katsomaan keikkaa, lupasivat hakea ja tuoda sen paikan päälle sitten veljeni luota.

Kuuden pintaan saatiin sitten vähän murua rinnan alle. Ruokailu tapahtui Rytmikorjaamon tiloissa sijaitsevassa Cafe Jakarissa. Ruoka oli hyvää ja vaihtoehtoja oli kolmen pääruuan välillä.

Ruokailun jälkeen alkoi oikeasti huomata, että paikalle alkoi pörrätä enemmän henkilökuntaa. Melkoisen ison määrän väkeä vaatii yhden illan järjestäminen. Aiemmin mainittujen lisäksi paikalla alkoi näkyä järjestysmiehiä, baarityöntekijöitä, narikkatyöntekijöitä, lipunmyyjiä ja niin edelleen. Mainitsemisen arvoista oli kuitenkin, että perusperiaate oli sama, kuin Volumen järjestämissä tilaisuuksissa joissa olen ollut mukana. Ainut ero oli, että puitteet olivat vähän isommat ja erilaiset.

Vähän klo 19 jälkeen saatiin aloitella kamojen kasaus lavalle. Soundcheck tehdään useamman bändin illoissa yleensä käänteisessä järjestyksessä esiintymisjärjestykseen nähden. Eli viimeisenä soittava bändi checkaa ensimmäisenä ja ensimmäisenä soittava viimeisenä. Näin on bändien sitten helppo tyhjätä lavaa sitä mukaa kun ilta etenee ja bändit soittaa. Lavalla olikin jo valmiina odottelemassa muiden bändien soittopelit ja oman nurkkauksen järjestäminen sai alkaa.

Check ja tavaroiden järjestely hoidettiin melkoisen hyvällä tahdilla ilman suurempia ongelmia, noin puolessa tunnissa. Omaa settiä kasatessa huomasin, ettei yksi efektipedaaleistani toiminut. Kyseistä muljutinta oli tarkoitus käyttää kuitenkin vain muutamassa kohdassa, joten sen uupuminen ei tulisi niin showssa näkymään. Soundcheckin jälkeen piti etsiä iltavastaava ja kysyä, että minne tavarat kasataan sitten keikan jälkeen. Meille osoitettiin nurkka, josta ne saisi helposti nostettua auton kyytiin sivuoven kautta.

Tämän jälkeen valmistautumista keikkaan. Tässä vaiheessa sain hyppysiini sen kotiin jätetyn pussin. Siitä johtuneet paineet olivat täysin estäneet sen, ettei itse keikkaa ehtinyt jännittää niin kovaa. Meille käytiin ilmoittamassa, että meidät käydään spiikkaamassa sisälle, jonka jälkeen intronauha lähtee soimaan ja voimme ottaa lavan haltuun. Lavalle johtavan sivuoven viereen lähdimme backstagelta kymmenisen minuuttia ennen sovitun soittoajan alkua. Viiden minuutin odottelun jälkeen kaiuttimista alkoi kuulua naisen puhetta ja siirryimme lavan sivustalle odottamaan. Kuten sovittu, spiikkauksen jälkeen intro lähti pyörimään ja nousimme lavalle hakemaan soittimiamme.

Keikan jälkeen parinkymmenen sekunnin hengähdystauko, sitten ripeästi laittamaan omia kamppeita kasaan, että seuraava yhtye pääsisi lavalle asettelemaan soittopelinsä. Intensiivisen puolituntisen setin jälkeen oli vielä vähän sekava olo, adrenaliini virtasi eikä ollut oikein jaksamista mihinkään. Kamat kuitenkin saatiin ripeästi pois ja suunnattiin takaisin backstagelle rauhoittumaan. Vasta tässä vaiheessa oikeastaan alkoi pohtia, että miten keikka ylipäätään meni. Omalta osaltani tuntui, että soittaminen ja lavaesiintyminen toimivat oikein hyvin muutamaa pikkumokaa lukuun ottamatta. Lavasoundit olivat hyvät ja tasapainoiset. Lavalla oli tilaa liikkua, joten langattomasta lähettimestä sai ottaa kaiken ilon irti. Paikalle oli saapunut aikaiseen soittoaikaan (20:30) nähden yllättävän hyvin väkeä. Eturivi oli täyttynyt myöhemmin soittavia bändejä odottavista kuuntelijoista, mutta suurin osa väestä oleskeli anniskelualueen puolella hieman taaempana josta seurasivat lavan tapahtumia.

Tämän jälkeen suihkun kautta suunta kohti merchandise-pöytää, jonka takaa oli hyvä seurailla aitiopaikalta illan muita esiintyjiä. Paita- ja levymyynneillä ei voittoa pyritä tekemään, vaan melko plusmiinusnollana tavara vaihtaa omistajaa. Näin saadaan bändin nimeä enemmän esiin eikä hinnat päätä huimaa. Myynnistä tulleilla ylimääräisillä penneillä katetaan yleensä muita kuluja. Tällä kertaa niillä maksettiin osa polttoainekuluista.

Illan kolmannen esiintyjän jälkeen alettiin pakata tavaroita autoon. Olisi huvittanut jäädä vielä hengaamaan paikalle, mutta parilla kanssasoittajalla olisi menoa seuraavana päivänä. Meille tarjottiin majoitustakin, mutta jätimme väliin tällä kertaa. Pakkaussession jälkeen pääsimme takaisin tien päälle puolilta öin.

Takaisin bändikämpälle saavuttiin reilun tunnin ajomatkan jälkeen. Roudarin kanssa saavuimme kaksistaan harjoitustilojen eteen ja muut lähtivät jokunen minuutti meidän jälkeen, joten päätimme aloittaa tavaroiden kantamisen. Ehdimme kantaa kaikki tavarat sisälle ja järjestelmäänkin niitä, kun muut saapuivat paikalle.

Tässä vaiheessa tehdään varustetarkastus. Roudarin leatherman, rumpalin penkki ja bändin toisen kitaristin kengät olivat jääneet taakse. Pienoisen nettiselauksen jälkeen löytyi numeroita, joiden perään alettiin soitella tavaroiden perässä. Sieltä vastailtiin ja luvattiin katsella tavaroiden perään, niiden olinpaikatkin suurin piirtein tiedettiin. Käsittääkseni ne käytiin noutamassa seuraavana arkipäivänä.

Ei ollenkaan paha 12-tuntinen! Näitä reissuja tekisi mielellään useamminkin.

– Joni