Ravintola Olympicissa käy kuhina. Puoli tuntia aiemmin alkaneet levymessut ovat keränneet jo ison kasan levynkeräilijöitä kollaamaan uutta kuunneltavaa kokoelmiinsa. Iloinen puheensorina käy ja siellä täällä soiva musiikki sekoittaa paikan tunnelman lähes mystiseksi.

Pyhässä yksinkertaisuudessaan levyjen, tai lähinnä vinyylilevyjen, myyjät ovat kerääntyneet yhteen paikkaan myymään tuotteitaan. LP-markkina on alkanut tekemään nousua suoratoistopalvelujen rinnalla ja harrastajat haluavat ne omat suosikkilevynsä fyysisinä kopioina.

Itse en edes omista LP-soitinta ja omistan vain muutaman suosikkilevyni vinyylimuodossa. Silti on mukava lähteä kiertämään ja katsomaan mitä paikalta saattaisi löytyä. Samalla voi myös katsella levyjä kavereiden puolesta, jos sattuisi löytymään jotain heitä kiinnostavaa. Myyjien kanssa on hauska rupatella niitä näitä ja isojen levyjen kopeloinnissa viehättää jokin.

Ajatus siitä, että melko lailla kaikki paikalla olevan musiikin saisi mahtumaan yhdelle usb-tikulle kertoo aika hyvin, miten pitkälle musiikin kuunteluformaateissa on menty. Silti älppärien kuuntelussa on se jokin hehku ja tekemisen meininki. Neulan alla pyörii musta muovikiekko ja ääni vain tulee ulos. Homma on jotenkin hirveän mekaanista ja analogista, joka viehättää näin digitaalisen musiikin kulta-aikana.

Mitäs tarttui matkaan? Olin viittä vaille nappaamassa Red Hot Chili Peppersin Californication-LP:tä, mutta hetken miettimisen jälkeen päätin jättää levyn jollekin toiselle, jolla se menee oikeaan käyttöön.

Sigur Rós – Takk CD

Miratalolla järjestetyiltä levymessuilta viime kesänä löysin samaisen artistin nimeämättömän albumin. Islantilaista post-rockia, jota kaverit on joskus kuvaillut valaiden lauluksi. Itselle uppoaa täydellisesti esimerkiksi rauhoittelumusiikiksi ennen nukkumaanmenoa.

Golf sound effects

Katselin tätä levyä ja ihmettelin ääneen, että miksi joku tekisi tämmöisen. Myyjä hyökkäsi tiskin takaa ja sanoi, että vie se pois 50 sentillä. Pakkohan se oli heräteostoksena poistaa. Kun muut myyjät levyjä selaillessa kysyivät, että olinko löytänyt mitään, niin sain melkoisia naurunpyrähdyksiä aikaan esitellessäni tätä. Jotkut kertoivat myös tarinoita omista kummallisista levylöydöksistään.

Mitä se sisältää? 40 sekunnin intron jälkeen noin 110 golflyöntiä, välillä tuo sama intromusanpätkä ja lopussa on kymmenkunta muuta ääniefektiä golfiin liittyen. Lisäksi juonnot tyyliin ”section B, number eleven” aina parin lyönnin jälkeen.

Aion jättää tämän autooni ja pistää soimaan, mikäli soittimesta kuuluva musiikki ei kiinnosta kanssamatkustajia.

-Joni

WP_20160130_16_20_36_Pro (2)