Pyhien poikien esikoisalbumilla Viittä vaille Nyt poika lyö isäänsä kirveellä jalkaan. Perkeleen hautajaisissa nussitaan jumalattomasti ja isi puhuu kielillä maassa sätkien, kuset housuissa. Musiikillisena ilmaisumuotona näille tarinoille ovat heimorokki ja äpäräfolk, joita määrittää vahvasti Ville Svartsjön vähäeleinen, huojuva laulanta.

Viittä vaille Nyt julkaistiin 9. lokakuuta. Matka ensimmäisen levyn julkaisuun on ollut Pyhille pojille muutaman vuoden mittainen ja mutkikas, sillä vuonna 2012 perustetun vaasalaisyhtyeen jäsenet puhuvat tuoreesta levystään ”toisena debyyttinä”.

– Lähdimme nauhoittamaan Janin (Kielinen, kitara) kanssa albumimittaista levyä kahdestaan jo kolme vuotta sitten. Monesta seikasta johtuen sen valmiiksi saaminen venähti, eikä levy valmistuttuaan tuntunut enää ajankohtaiselta. Se jäi sitten julkaisematta, kertoo bändin laulaja-kitaristi Ville Svartsjö.

Alunperin yhtye oli Svartsjön ja Kielisen muodostama duo. Yhtyeen alkuperäisenä visiona oli tutkiskella, miten paljon meteliä ja pörinää olisi mahdollista tuottaa vain kahden miehen voimin.

– Minusta oli kiinnostavaa ajatella, että mitä jos entisaikojen blues- ja folk-tyypeillä olisi ollut mahdollisuus huudattaa wah-wahia tai käyttää jotain kivaa säröä biiseissään, Svartsjö kertoo.

Lopulta nälkä kasvoi syödessä ja yhtyeeseen liittyivät mukaan myös rumpali Mikko Pirttinen ja myöhemmin basisti Jari Lehtola. Svartsjön ja Kielisen oli helppoa huomata rumpujen ja basson tuovan kappaleisiin lisää puhtia.

Nyt julkaistu debyyttialbumi äänitettiin kolmessa sessiossa Lievestuoreen Tonehaven-studiolla Tom Brooken johdolla. Yhtye kohtasi tuolloinkin vastoinkäymisiä, joista osa oli varsin odottamattomia.

– Saimme rummut nauhalle ja olimme innoissamme. Kun ryhdyimme nauhoittamaan bassoja, monitoreista alkoi kuulua venäjänkielistä radio-ohjelmaa ja mystistä häiriöääntä. Sähkömiehet alkoivat selvittämään asiaa ja me lähdimme takaisin Vaasaan, Svartsjö kertoo.

– Seuraavalla kerralla sairastuin ja jouduimme jälleen lähtemään pois studiolta, tällä kertaa kesken lauluäänitysten. Kolmannella visiitillä saimme loputkin levystä purkkiin ja siitä tulikin todella hyvältä soundaava kokonaisuus, mistä suuri kiitos Tonehavenin Tom Brookelle.

Pyhät pojat on soittanut olemassaolonsa aikana kymmenkunta keikkaa muun muassa Tampereella, Jyväskylässä ja Seinäjoella. Biisit ovat saaneet yleisöä bändin juttusille. Esimerkiksi Kauhavan PuukkoBluesissa Svartsjö kävi mielenkiintoisen keskustelun yleisön edustajan kanssa.

– Minulta tultiin kysymään, että olemmeko miettineet sitä, että tällaisilla kappaleilla voi astua jonkun varpaille. Puheenaiheena oli ainakin Kappelilaulu, Svartsjö kertoo.

– Sama ihminen totesi myös, että teidän musiikkinne on niin realistista, että inhottaa. Mielestäni tämä levy on puhdistava kokonaisuus. Julma mutta rakastettava.

Vaikka debyyttialbumi on saatu juuri julkaistua, uusia lauluja on tehtynä jo reippaasti.

– Seuraavaa levyä ryhdytään tekemään alkuvuodesta. Tällä hetkellä tuntuu, että levy on kahta kappaletta vaille sävelletty.

Biisivalinta: Äitini synnytti minut sinua varten

”Jani lähti tekemään biisiä katsottuaan Scott Walker -dokumentin. Yksi dokumentin kohta jäi hänelle mieleen ja hän alkoi pohtia, saisiko hän luotua johonkin biisiin yhtä pahaenteisen tunnelman. Tämä on ensimmäisiä biisejämme, joissa synien rooli on liidaava. Levyn kappaleista tämä on selkeimmin rakkauslaulu.”

Pyhät pojat on:

Ville Svartsjö – laulu ja kitara
Jani Kielinen – kitara
Jari Lehtola – basso
Mikko Pirttinen – rummut

Pyhät pojat Facebookissa
Pyhät pojat Bandcampissa