Kasarimusiikin aitous, näyttävyys ja Nicko McBrainin yhdeksän tomia tekivät Wolframin jäseniin vaikutuksen jo murrosiässä, eikä palo ole kadonnut minnekään. Wolframin musiikki on rehellistä hard rockia, jonka vaikutteet tulevat edelleen vuosikymmenten takaa.

Vuodenvaihteessa kolme uutta kappaletta julkaisseen Wolframin treenikämppä sijaitsee rockbändille poikkeuksellisessa ympäristössä: korkeakoulun kellarissa. Ruotsinkielisen yliopisto Åbo Akademin Vaasan yksikkö on yhtyeelle merkittävä paikka monella tapaa. Ilman sitä koko yhtyettä ei olisi olemassa.

– Minä ja Thomas (Kula, soolokitara) aloitimme luokanopettajaopiskelut yliopistossa yhtä aikaa. Meitä pyydettiin erääseen tapahtumaan soittamaan cover-kappaleita duona ja treenatessamme keksimme Jack and Coke -biisin riffin, kertoo bändin laulaja-kitaristi Matti Rantakangas.

Rantakangas ja Kula ryhtyivät keikkailemaan akustisena duona ja sävelsivät samalla lisää omia kappaleita. Pian kävi selväksi, että molemmilla on halua perustaa omaa musiikkia säröt päällä esittävä yhtye. Wolfram perustettiin kesällä 2012 ja ja keväällä 2013 kokoonpano oli kasvanut nelihenkiseksi muiden Åbo Akademin opiskelijoiden täydentämänä.

Wolfram on julkaissut tähän mennessä kappaleensa yksittäisinä singleinä YouTubessa. Yhtyeen työskentelytapa onkin persoonallinen.

– Keskitymme lähes aina yhteen kappaleeseen kerrallaan. Sävellämme, treenaamme, nauhoitamme ja julkaisemme sen. Sitten siirrymme seuraavaan, Rantakangas kertoo.

Wolframin jäsenet kertovat vaikutteidensa tulevan 1970- ja 1980-lukujen musiikista tyyliin katsomatta. Mikä vanhoissa hyvissä ajoissa viehättää?

– Muutama vuosikymmen sitten musiikki oli jotenkin aidompaa. Ei ollut niin paljon teknisiä laitteita, joilla soittoa olisi voinut muokata jälkeenpäin. Jos pitäisi mainita yksi bändi, joka tekee ultimaattisen hyvää musiikkia, se olisi Led Zeppelin, Rantakangas sanoo.

– Olemme varttuneet 80-luvun musiikin parissa. Se tyyli on vain jäänyt meille päälle, Kula lisää.

– Kun näin Nicko McBrainin yhdeksän tomia, se iski 13-vuotiaaseen. Tietty näyttävyys on kasarissa hienoa. John Bonham on myös iso vaikuttaja minulle, rumpali Ruben Helling kertoo.

Jäsenet toteavat myös esimerkiksi Iron Maidenin tekstien viehättävän. Mystisyyteen, monitulkintaisuuteen ja vahvoihin kappalekohtaisiin teemoihin tähdätään myös Wolframin teksteissä. Teksteihin on irronnut inspiraatiota esimerkiksi elokuvista. Late Night Horror -kappaleen tekstiin on vaikuttanut klassikkokauhuraina Painajainen Elm Streetillä.

Tulevaisuudessa Wolfram tähtää aiempaa aktiivisempaan keikkailuun ja äänityssessioihin laadukkaassa studiossa.

– Omia, riittävän hyviä kappaleita alkaa olla tarpeeksi täysimittaista keikkaa varten. Studioon mennään ensin nauhoittamaan todennäköisesti EP. Ehkä joskus jopa pitkäsoitto, Rantakangas kertoo.

Biisivalinta: Insomnia

”Biisin riffi kulki kauan repussamme ennen kuin saimme sävellettyä kappaleen valmiiksi. Kappale on ehdottomasti meidän nopein ja kokonaisuutena onnistunut. Biisi kertoo unettomuudesta, jaThomas kirjoitti osan biisin tekstistä oikeasti keskellä yötä, kun hän ei saanut nukuttua. Tekstissä puhutaan siitä, miten valvominen vaikuttaa ihmisen mieleen. Sitä alkaa kuvitella kaikenlaista ja nähdä näkyjä.”

Wolfram on:

Matti Rantakangas – laulu ja kitara
Thomas Kula – soolokitara
Christian Westlin – basso
Ruben Helling – rummut

Wolfram YouTubessa
Wolfram Facebookissa