Vuoden 2008 syksyllä kauhavalainen Jarmo Panula päätti haluavansa laulaa bändissä. Mikään jo olemassa olleista paikallisista yhtyeistä ei kuitenkaan kaivannut laulajaa, joten mies perusti oman. Nyt kuluneen kuuden vuoden aikana melankolista ja melodista metallia soittava Slivers of Silence on julkaissut kasan demoja ja kaksi viiden biisin EP:tä, ja onpa bändi saavuttanut kuuntelijakuntaa jopa ulkomailta asti.
Kun asettaa soimaan Slivers of Silencen uusimman julkaisun, 22.11.2014 julkaistun ”Into Glistening Waters” -EP:n, on heti ensitahdeista selvää, että yhtyeen musiikki kuulostaa kaikki laatustandardit täyttävältä, todella melodiselta ja iskevältä metallimusiikilta. Matka tähän ei silti ole käynyt ihan itsestään, vaan bändi on paiskinut tosissaan hommia kehittymisensä eteen.
– Slivers of Silencen perustamisen aikoihin ei meistä kenelläkään, basisti Stefan Lainetta lukuun ottamatta, ollut aiempaa bändisoittokokemusta, tai sen puoleen hirveämmin soittokokemusta ylipäätäänkään. Pari ensimmäistä vuotta menikin lähinnä opetellessa näitä perusjuttuja, bändin laulaja, sanoittaja ja pääasiallinen säveltäjä Panula avaa.
Slivers of Silence muutti Vaasaan parisen vuotta sitten ja treenaa nykyään Palosaarella. Vaasaan muuton myötä yhtyeelle on tapahtunut paljon hyvää, joukkoon on muun muassa tarttunut vaasalaislähtöinen kitaristi.
– Minähän tosiaan liityin Slivareihin aika lailla samoihin aikoihin kun bändi muutti Vaasaan. Oikeastaan koko yhtye on ottanut tuona aikana todella massiivisia kehitysharppauksia, lähtien ihan sävellyksistä ja sovituksista aina esimerkiksi kontaktien luomiseen. Ensimmäiset viralliset EP:tkin olemme julkaisseet kotikaupungin vaihdon jälkeen, summaa bändin kitaristi Samuli Kaakinen.
– Bändi on kieltämättä kehittynyt Vaasaan muuton jälkeen huimasti, varsinkin yhteissoiton osalta. Kun olimme menossa äänittämään ensimmäistä EP:tämme (”The Cold Grey Swallows”, 2013), muistan kuinka viimeisten studioa edeltävien viikkojen aikana yritimme pakonomaisesti tehdä äänitettävistä kappaleista jotenkin ”valmiita”. Tämä tarkoitti siihen aikaan mielestämme sitä, että varsinkin kitaroille piti keksiä mahdollisimman paljon mahdollisimman vaikeita juttuja. Uusimman äänitteen kohdalla huomasimme kappaleiden muotoutuneen valmiiksi kuin itsestään, Panula kertoo.
Noin kuukauden verran julkisessa jaossa olleen ”Into Glistening Waters” -EP:n kappaleita on bändin laskelmien mukaan kuunneltu yksinään YouTubessa jo yli 3500 kertaa. EP:n viiden kappaleen sanoitukset kertovat syrjäytymisestä ja masennuksesta yhtenäisen tarinan muodossa.
– En mitenkään erityisesti pakota itseäni tekemään teemalevyjä tai toisiinsa linkittyviä tekstejä, vaan annan tulla mitä on tullakseen. Toki täytyy myöntää, että kun tajusin tehneeni EP:lle jo neljä syrjäytymistä tai masennusta käsittelevää tekstiä, tein viidennen kappaleen tekstin ihan tietoisesti saman tarinan mukaiseksi.
Biisivalinta:
’On a Summer’s Day’ kuvaa Slivers of Silencea tosi hyvin. Siinä kiteytyy sulavasti kaikki ne elementit joita itse korostamme musiikissamme: tunnelmointi, raskaus ja kauniit melodiat. Kaiken kukkuraksi biisissä on ihan uskomattoman tulinen kitarasoolo! Tämän kappaleen lyriikat toimivat myös ikään kuin avaintekstinä koko EP:n tarinalle.”
Slivers of Silence:
Jarmo Panula – laulu
Akseli Kangas – kitara
Samuli Kaakinen – kitara
Stefan Laine – basso
Eemeli Timonen – rummut
Slivers of Silence Facebookissa
Slivers of Silence Spotifyssä
Slivers of Silence Bandcamp-sivustolla