Suomimetallin kiistaton kärkinimi Stam1na saapuu maaliskuussa Vaasaan parin vuoden tauon jälkeen. Irti arjesta –kiertueella kuullaan vanhojen täsmäiskujen ohella uunituoreita viisuja helmikuussa julkaistavalta Nocebo -uutuuslevyltä.
Stam1nan edellinen albumi Viimeinen Atlantis keräsi ylistäviä arvioita ja toi bändille virallisen albumilistan ykköstilan lisäksi vuoden yhtyeen ja metallialbumin Emma-palkinnon. Albumi erottui edukseen erityisesti ympäristöteemallaan, jossa pohdittiin ilmastonmuutoksen seurauksia ja kritisoitiin kulutuskulttuurin kiroja. Aihe, jota metallimusiikissa harvoin käsitellään.
Lemiläiset ovat parantaneet otteitaan ja laajentaneet ilmaisuaan albumi albumilta. Rima on nostettu ennätyskorkeuksiin ja yhtyeen helmikuussa julkaistavan Nocebo –uutuuslevyn odotetaan lunastavan valtavat odotukset. Levyn tuottajana toimi jenkkiläinen kultasormi Joe Barresi, joka on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Toolin ja Queens Of The Stone Agen kanssa.
”Olemme saavuttaneet naimatason: bändi on kasvanut yli rippi-iän ja Suomi-neitoa käyty jo kosiskelemassa useaan otteeseen. Viides levy syntymässä, sekä kahdeksas ”täysaktiivinen” vuosi alkamassa. On aika avata palmikot ja keittää perunat, koska näissä häissä liha on kypsää ja koluttua. Myö tarjotaan poljento, juhlaväki saa takuuvarmat tanhut. Pukukoodina musta.”, kertoo laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen yhtyeen kotisivuilla.
Viime kesänä Stam1nan keikoilla nähtiin erinäisiä asusteita ja rekvisiittaa lavalla, keikat saivat paikoitellen jopa spektaakkelimaisia muotoja. Tulevan kiertueen visuaalinen ilme on jo suunnitteluasteella.
”Tiettyjä levyn teemoja tullaan varmasti näkemään keikoilla visuaalisessakin muodossa. Itse pistin mittatilaustyönä keikka-asua taas tulemaan. Edelliskesän Satanic Van Halen -look tulee muuttumaan. Toivottavasti uusi asuste ehtii kevään rundille päälle, luvassa on näet varsin maanläheistä lähestymistä rock-kulttuuriin. Samalla toteutuu eräänlainen maaseutumarkkinoinnin kulttuurityö. Enempää en uskalla paljastaa.”, Hyyrynen jatkaa.
Maistiaisia uudelta albumilta kuullaan ensimmäisen kerran vasta levyn julkaisupäivänä, 8. helmikuuta, mutta sitä ennen on hyvä palata vielä edellisen albumin tunnelmiin:
Info
Volume Live: Stam1na
Lauantaina 17.3.2012 klo 22:00- // tarkka showtime ilmoitetaan viimeistään konsertin alusviikolla
Royal Night Club, Hovioikeudenpuistikko 18, Vaasa
Ikäraja 18 vuotta
Liput 15 EUR (Volumen jäsenet 14 EUR)
Ennakkoliput nyt myynnissä Vaasan Anttila TopTenissä – vain käteisellä