Kotimaansa rock-kuninkuuden jo valloittanut Baby Woodrose juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan. Näillä leveysasteilla harvoin keikkaileva poppoo saapuu tulevan Suomen kiertueen merkeissä ensimmäistä kertaa Vaasaan. Lämmittelijänä toimii ”Tornion E Street Band” -lisänimenkin ansainnut Moses Hazy.

Baby Woodrose

Vuosituhannen taitteen molemmin puolin pohjoismainen rock-skene kupli hurjana. The Hellacopters breikkasi Ruotsissa, Gluecifer Norjassa ja Flaming Sideburns Suomessa. Tanskakaan ei välttynyt rokkiherätykseltä, kun Baby Woodrose sai syntynsä vuosituhannen alussa. Legendaarinen Bad Afro –levy-yhtiö signasi bändin välittömästi talliinsa ja nopea nousu trippailevan retrorockin kulttisuosikiksi käynnistyi. Yhtyeen läpimurrosta kotimaassaan kertoo parikin esiintymistä Pohjois-Euroopan suurimman festivaalin Roskilden päälavalla. Ehtipä yhtye solmia ystävyysuhteita Suomeenkin uransa alkutaipaleella, kun Bad Afro julkaisi Baby Woodrosen ja Sweatmasterin yhteisen split-singlen.

Retrorockryhmän puolivirallisella syntytarinalla on suora yhteys paitsi yhtyeen nimeen, myös sen edustamaan musiikkityyliin: Yhtye sai alkunsa, kun jo kuopatun On Trial -yhtyeen rumpali päätti vaikean elämäntilanteen myötävaikutuksesta lääkitä itseään hallusinaatioita aiheuttavan Baby Woodrose -kasvin siemenillä. Lorenzo Woodrose -nimellä nykyisin tunnettu mies päätti kokemuksen inspiroimana säveltää omaa materiaalia ja pian kasassa oli lukemattomia 60-luvun psykedeelisen garagerockin perinteestä ammentavia kappaleita.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun bändin kehuttu Blows Your Mind! -debyytti näki päivänvalon. Kvartetti on sittemmin julkaissut Bad Afrolle seitsemän albumillista orgaanista happorokkia, jossa yhdistyvät kauniin rähjäiset kitarat, vastustamattomat popkoukut ja Lorenzo Woodrosen karismaattinen tulkinta. Juhlavuoden kunniaksi bändi julkaisi kesällä alkuaikojen demoista kasatun Mindblowing Seeds and Disconnected Flowers -kokoelman, jossa kiteytyy bändin alkuaikojen sielu ja henki.

Moses Hazy

Moses Hazy

Lauteet tanskalaisille lämmittää kehutun Better Beware –albumin alkuvuodesta julkaissut Torniosta lähtöisin oleva Moses Hazy, jonka juurevaa retrorokkia on verrattu muun muassa Flaming Sideburnsiin, Hellacoptersiin ja ikinuoreen Rolling Stonesiin. Riehakkaana livebändinä tunnetun viisikon soundipaletti on kuitenkin verrokkejaan laajempi. Torvilla ja koskettimilla höystetyssä rocksoulissa voi kuulla muun muassa funkin sävyjä ja paras vertailukohta lieneekin varhaisempien aikojen verevä Springsteen-yhtye E Street Band.

Info

Volume Live: Baby Woodrose (DK), Moses Hazy
Lauantai 3.9.2011 klo 22:00- // Showtime: 23:00 Moses Hazy, 00:15 Baby Woodrose
Royal Night Club, Hovioikeudenpuistikko 18, Vaasa
Ikäraja 18 vuotta
Liput 10 EUR (Volumen jäsenet 9 EUR)
Ennakkoliput Anttila Top Ten (Vaasa) 10.8. lähtien
Huom! Vaasan ulkopuolelta tulevat voivat tiedustella ennakkolippujen tilausmahdollisuutta osoitteesta keikat (ät) volume.fi

Volume Live: Baby Woodrose Facebookissa