Volumen kuumat rytmi-illat saavat jatkoa heti alkusyksyyn, kun jättisuosioon noussut Raappana esiintyy Vaasassa ensimmäistä kertaa täyden livebändin tukemana.
Lahtelaisen Raappanan vuonna 2007 julkaistu debyyttialbumi Päivä on nuori oli suuria lupauksia herättävä, muttei vielä aivan eturivin sukseeseen tekijäänsä nostattanut tuotos. Kuplinta pinnan alla yltyi kuitenkin nopeasti vakuuttavan live-esiintyjän maineen myötä ja pöytä vaikutti katetulta kakkosalbumia varten. Vaasassakin jo ennen levytysuraansa ensi kertaa keikkaillut Raappana latasi kesän 2010 päätteeksi taustavoimineen todellisen pommin, kun tuolloin julkaistu kakkosalbumi Maapallo nousi heti julkaisuviikollaan ryminällä Suomen virallisen listan kärkipaikalle. Levyä seurannut aktiivinen kiertäminen kiinnitti Raappanan nopeasti suoraan suomalaisen rytmimusiikkiosaston ehdottomaan eturiviin. Viimeistään kuluneen kesän hurmokselliset esiintymiset likimain jokaisen merkittävän festivaalin päälavalla kertoivat, ettei Jukka Poika enää kanna yksin suomireggaen kiistattoman johtohahmon manttelia.
Raappanan syyskuinen esiintyminen Royal Night Clubissa on miehelle ensimmäinen Vaasassa täyden bändikokoonpanon tukemana. Jo keväällä Volumen ohjelmistossa nähdyn Jukka Pojan taustalla esiintynyt suvereeni reggaeryhmä Sound Explosion Band palaa siis Royal Night Clubiin tällä kertaa Raappanan kera ja takaa lämpimän syvällä soundillaan jatketta Vaasan kesään ainakin syyskuun puolivälin yli.
Info
Volume Live: Raappana & Sound Explosion Band
+ DJ:t Mesa-Vatti & Perusjanne klo 22:00 alkaen
Lauantai 17.9.2011 klo 22:00- // tarkka showtime ilmoitetaan viimeistään konsertin alusviikolla
Royal Night Club, Hovioikeudenpuistikko 18, Vaasa
Ikäraja 18 vuotta
Liput 12 EUR (Volumen jäsenet 10 EUR)
Ennakkoliput Anttila Top Ten (Vaasa)