Rage Against The Machine
Rasmus
Rautiainen, Timo
Refused
Reilukerho
Ritarikunta
The Roots
Rubik
Runosielut
Ruudolf
Röyksopp

ROCK THE BELLS, HELSINGIN JÄÄHALLI 2008. De La Soul, EPMD, Nas ja The Pharcyde: kymmenen vuotta sitten yhdenkin näistä ilmaantuminen Suomeen olisi saanut allekirjoittaneen warrickit repeämään liitoksistaan. Mutta ajat muuttuvat ja enää Nas pitää pintansa muiden ollessa enemmän tai vähemmän uransa jäähdyttelyvaiheessa. Valitettavaa, että näin hieno kulttuuriteko ei vetänyt Helsingin Jäähallia edes puolilleen.

Shown muodikkaasti myöhässä aloittanut EPMD vaikutti kaipaavan hieman lisää keikkarutiinia, mutta pro on aina pro. Erick Sermon kuittaasi yleisön olleen vaippaiässä ”Crossoverin” tullessa pihalle, mutta kansa tunnisti kyllä hitit niitä kuullessaan. De La Soul oli hauskalla tuulella, mutta jätti hieman epätasaisen kokonaiskuvan.

[youtube]1hZKN4AZ63g[/youtube]

The Pharcyde – Runnin’

The Pharcyde bookattiin Mos Defin paikkaajaksi vasta viikon päivät sitten. Nelijäseninen bändi on ollut välillä duo, välillä kokonaan telakalla ja jäsenet kuulemma crackin orjana. Bändi vakuutti kuitenkin epäilijöille, että riidat on sovittu ja jauhopussit putsattu. Settilista koostui lähes täysin kahden ensimmäisen albumin biiseistä, mikä oli varmasti ihan oikea ratkaisu. Itse olisin kyllä kuullut mielelläni jotain mainiolta, mutta ohi nukutulta Plain Rap -albumiltakin.

Illan parhaat reaktiot saatiin, kun kujallaolohuhuista suivaantunut Fatlip päätti selventää asioita Bobby Brown/Britney-coveri My Prerogativen avulla. Muu bändi täräytti taustalle Backstreet Boys -henkiset tanssiliikkeet, joista yleisö repesi täysin. Seuraavana kuultiin kuitenkin polttopuuhia ylistävä Pack The Pipe, joten eivät kalifornialaiskaverukset sentään aivan päihteettömiksi ole ryhtyneet. R’n’b-pätkä kuvastaa hyvin, mikä Pharcydestä tekee niin hyvän: ryhmätyöskentely hipoo täydellisyyttä ja bändiltä löytyy hip-hopista lähes kadonnutta kauppatavaraa, huumorintajua. Kun 50 Cent kiillottaa rintalihaksiaan vauvaöljyllä peilin edessä, Pharcyde tekee biisin opettajaansa ihastuneesta naskalista, joka on liian ujo pyytääkseen opea hyviin naimisiin.

[youtube]GTAikBB1D58[/youtube]

Bobby Brown – My Prerogative

Illan päätteeksi lavalle astui superstara Nas. Herran hittiparaati oli kai räätälöity kärsimättömälle iPod-sukupolvelle, sillä yhtäkään raitaa ei kuultu kokonaan. Matemaattiseksi kaavaksi purettuna keikka näytti tältä:

20 * (intro + ensimmäinen säkeistö + kertosäe) + Obama-hehkutus = RAP

Nasin diskografia on kyllä vakuuttavan pituinen, mutta en ymmärrä moista pikakelausta. Lisäksi ”hip-hop elää” ja ”say hell-yeah” -huudatuksista oli tässä vaiheessa saanut jo yliannostuksen, joten kädet palasivat viileästi puuskaan. Kai jossain amerikkalaisten räppikukkojen manualissa lukee, että Euroopassa tulee korostaa hip-hopin yhteisöllisyyttä aina kun se on mahdollista. Jos minulta kysytään, unity-meininki on kuollut ajat sitten ja nykyisin jokainen pelaa omaan pussiinsa. Hyvää musiikkia sentään tehdään vielä.