Mars-seminaariraportit jatkuvat. Tällä kertaa jutusteltiin klubitoiminnan ajankohtaisista haasteista Selmun Harri Pihlajamäen johdolla. Paneeliin kuului Harrin lisäksi yksi keikkamyyjä sekä ravintolapäälliköitä ja bookkaajia Helsingistä Kuopioon.

Keskustelusta kävi hyvin ilmi, kuinka paljon bookkaajalta vaaditaan kotipaikkatuntemusta. Ikäjakauma, viikonpäivä, soittoaika, lipun hinta ja tietysti ohjelmisto muodostavat yhtälön, joita ei Helsingistä käsin etätöinä ratkaista. Ei riitä että osaa lukea albumilistaa ja poimii bestsellerit sieltä, pitää tiedostaa oman klubinsa asema kaupungin muihin menomestoihin nähden. Lisäksi genret ovat pirstoutuneet niin pieniksi palasiksi, että ei voi bookata Cheekiä ja luottaa kaupungin kaikkien räppäreiden saapuvan paikalle. Pesunkestäväksi hevariksi kuvittelemani Kuopion Henry’s Pubin Hannu Voutilainenkin rupatteli räpistä vakuuttavasti kuin vanha tekijä.

Rahasta puhuttaessa keskustelu tarrasi bändien kasvaneisiin tuotantokustannuksiin. Löysin blogin arkistoista omankin mielipiteen asiasta. Nykyisin monet keskisuuret bändit kiertävät näyttävällä bussilla ja isolla seurueella, vaikka liksa on vasta äskettäin kohonnut bensakuluista konkreettisiksi euroiksi. Keikkamyyjä Kari Pössi paljasti moneen otteeseen kysyneensä artistilta, ”haluatko varmasti tuhlata kaikki rahasi tähän?” Jokainen bändi haluaa tarjota näyttävän shown, se on selvä, mutta yhden hengen hotellihuoneet, ylimääräiset teknikot ja satojen eurojen takahuonetarjoilut ovat silkkaa tuhlausta. Raati epäili, että juuri nämä mukana roikkuvat roudarit ovat vastuussa bäkkärin kymmenien alkoholiannosten tuhoamisesta.

Kukaan ryhmästä ei odotellut tulevaisuutta ranteet auki, mutta huolenaiheitakin löytyi. Helsingissä on selviä merkkejä ylitarjonnasta (Milla Palovaara oli laskenut eräällekin viikonloppuillalle 28 keikkaa). Kuopiossa puolestaan oltiin huolissaan, miten paikallisten kellaribändien ja valtakunnallisten starojen välimaastoon jäävien bändien liput käyvät kaupaksi. Kaikkialla joudutaan kilpailemaan yleisön ajasta kotisohvan kanssa: ravintoloiden määräykset sen kun kiristyvät, mutta Virosta saa halpaa brenkkua niin paljon kuin jaksaa kantaa. Oltiin myös huolissaan siitä, että moni nuori saa ensimmäiset kunnon keikkakokemuksensa vasta 18 täytettyään.

Keskustelu eteni hyvin käytännönläheisesti ja tarjosi volumelaisillekin pointteja, joihin kiinnittää huomiota klubi-iltoja järjestettäessä. Muutama parannusehdotus lähtee myös ravintoloitsijoiden suuntaan. Paneeli oli yksimielinen siitä että ”jengi haluu bailaa”, joskus jopa bändistä huolimatta mutta useimmiten onneksi bändin kanssa.