Oulusta kotoisin oleva Julma-Henri teki läpimurtonsa vuonna 2007 provosoivasti nimetyllä Al-Qaida Finland -albumilla.  ”Sä et voi tulla, sulla on rikosrekisteri”, hän räppäsi kommandopipo päässään Asan kanssa kirjoitetussa sinkkubiisissä, jonka video on katsottu YouTubessa yli 840 000 kertaa. Mutta kun yleisö janosi jatko-osaa aggressiiviselle yhteiskuntakritiikille, Henri päättikin haastaa kuulijansa ja tehdä jotain ihan muuta. Laineen Kasperin kanssa yhteistyönä syntynyt Outo Nauha hämmästytti ja jopa raivostutti faneja kuunnelmaa muistuttavalla rakenteellaan. Kolmas pitkä julkaisu Psykoterapia puolestaan käsitteli arkaa aihetta, yksilön mielenterveyden järkkymistä, tippaakaan kaunistelematta. Keväällä 2010 julkaistu albumi kävi parhaimmillaan Suomen virallisen listan sijalla 11.

Duon toinen osapuoli RPK tunnetaan parhaiten Ceebrolistics-yhtyeestä. Jo 90-luvun alkuvuosina musiikinteon aloittanut biittivelho on bändiuransa ohella julkaissut useita mixtapeja ja tuottanut kappaleita eri artisteille. Keikkailun ohella hän järjestää Alas-klubia Helsingissä sekä juontaa Bassoradiossa kahta elektronisen musiikin erikoisohjelmaa. Musiikkityylien ennakkoluulottomana yhdistelijänä tunnettu RPK on vihkinyt biiseillään ja biisivalinnoillaan Suomen räppipiirit niin grimen, crunkin kuin dubstepinkin saloihin.

Yhteistyön voimasta on kyse myös tapahtuman taustajoukoissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vuodesta 2007 rap-iltoja vaasalaisille järjestänyt Syssyn Saatanalliset Sävelet -porukka ja Volume ry järjestävät ohjelmaa yhdessä.

Info

SSS & Volume esittävät: Julma-Henri & RPK
Lauantai 20.11.2010 klo 22-
Royal Nightclub, Hovioikeudenpuistikko 18, Vaasa
Liput 8 € (Volumen jäsenet 7 €), ennakkoliput Anttila Top Tenistä 1.11. alkaen
Ikäraja 18 vuotta

Tapahtuman Facebook-event