Nykyaikana homma menee kuin Vartiaisen biisissä: kerran nettiin laitettua ei saa ikinä pois. Eikö niin? Historiantutkimus on tulevaisuudessa leppoisaa googlettelua, kun kaikki uutiset ovat hakukoneessa hienosti indeksoituna.

Väärin. Kun nuori musiikkifriikki toteaa, ettei hänestä tullutkaan rock-kuvaajaa tai keikka-arvostelijaa, kaikki hänen tuottamansa sisältö katoaa Blogspotista tai Flickristä parilla klikkauksella. Tai kun aikakauslehti uudistaa kotisivunsa, vanhaa sisältöä ei vaivauduta siirtämään uuteen järjestelmään. Kuolleisiin linkkeihin ja puuttuviin kuviin törmää heti yrittäessään etsiä jotakin yli viisi vuotta sitten tapahtunutta juttua.

Netin pettäessä paperille painettu sana säilyy paremmin. Arkistot ovat hyvässä tallessa ja monet lehdet jopa julkaisevat säännöllisesti poimintoja vanhoista artikkeleista. Esimerkiksi kotoisessa Vaasan Ikkunassa on monesti kiinnostavaa 20 vuoden takaista asiaa. Ja sitten on tietysti kirjat. Onneksi muistelmia julkaistaan muiltakin kuin merkkihenkilöiltä, sillä muuten lähi- ja paikallishistoriaa katoaisi ihmisten reistailevan muistin mukana. Maakunta-arkistossa en ole koskaan käynyt, mutta suosittelenpa tässä muutamaa kirjastosta löytynyttä ”historiallista” julkaisua:

Sven-Erik Klinkmann: Från Wantons till Wild Force

Hiljattain ilmestynyt 60-80-lukujen vaasarock-historiikki oli minulle hienoinen pettymys. 500-sivuinen järkäle olisi mielestäni kaivannut tiivistämistä – kirjoitustyyli hyppelee suoraan nauhurista puretusta jutustelusta hyvinkin analyyttiseen tekstiin ja välillä haaskataan sivuja vasta 2000-luvulla toimineeseen Gubbrockarnaan. Parasta antia ovat tarinat Wild Forcesta ja Ben Antellista, jotka molemmat ovat vaasalaisista musiikkipiireistä tuttuja nimiä, mutta joista on ollut niukasti tietoa saatavilla. Ja tietysti kirjaa selaillessa on hauska kuvitella, miltä kaupunkikuva on näyttänyt 60-luvulla, kun ensimmäinen pitkätukkasukupolvi notkui Valion baarissa ja Rewellin sisäpihalla.

Ben Antell: There is a God in my garage (eka vaasalainen video Music Televisionilla)

Wild Force – S.O.P.H.I.A. (ohjaus Renny Harlin)

Antti Isokangas: City on sinun

Vuonna 2000 julkaistu kirja kertoo Radio Cityn ja City-lehden alkuvuosien kautta city- eli juppikulttuurin saapumisesta Suomeen. Jupeista on jäänyt mieleen lähinnä Miami Vice -pukeutumistyyli, isot matkapuhelimet ja koppava asenne, mutta osittain heidän hedonisminsa ansiosta mekin voimme pitää nyt kivaa kaupungin yössä ja klubeilla. Ivallinen sivuhuomautus: näin hyvistä taustatiedoista huolimatta Isokangas ei saanut rakennettua elinkelpoista kilpailijaa Citylle, vaikka pääsi pariinkin otteeseen sitä yrittämään Aktivistissa/Nöjesguidenissa. Hihi.

Sam Inkinen: Tekno – digitaalisen tanssimusiikin historia, filosofia ja tulevaisuus

Nuori nero Inkinen on tainnut olla aika teknopäissään tätä kirjoittaessa, sillä teknomusiikin elämää suurempien filosofisten merkitysten ylistys meni allekirjoittaneelta täysin yli hilseen. Tamppausta se on, saatana. Tekno tuli Suomeen tietysti Helsingin kautta, mutta oli ilahduttavaa löytää kirjasta myös lyhyt Vaasa-osuus, jossa käytiin läpi teknokirkot ja reivit Rewellissä. Tiilikka, V-P, Eero ja monet muut tekijät mainitaan osiossa hyvin positiiviseen sävyyn.

Markku Halme: Rumba: 20 vuotta rockin takahuoneessa & Nisse M

Halmeen kirjoista ensimmäinen kertoo, kuinka anarkistista menoa Rumba-lehden alkuvuodet olivat. Palavasti lehdentekoon suhtautuneet tekijät luovivat rahavaikeuksien läpi ja väänsivät työtunteja laskematta lehden aina valmiiksi. Jälkimmäiseen kirjaan on puolestaan koottu juorutoimittaja Nisse M:n palstan parhaat palat, jotka saavat nykyartistit tuntumaan omaa brändiään vartioivilta tylsimyksiltä.

Basson/Possen arkistot

Basso-lehti on alkanut julkaisemaan edeltäjänsä Possen artistihaastatteluja sivuillaan. Aika kulkee varkain niin nopeasti, että vuonna 2002 tehtyjä Avaimen, Raimon ja Ässän sekä Memmy Possen haastatteluja lukee jo ikään kuin historiana, vaikka kaikki osalliset ovat vielä elossa ja vetreinä.

Mielenkiintoisinta lähihistoriaa kiikutti minulle kuitenkin puheenjohtajamme Marko. Toukokuussa 1990 julkaistu Welmu-lehti oli Vaasan elävän musiikin yhdistyksen julkaisema tabloidi, joka sisälsi mm. matkareportaasin yhdistyksen Roskilde-matkasta, bändiesittelyt Werstaan vuokralaisista sekä parhaan Welmu-historiikin, johon olen tähän mennessä törmännyt. Yhdistys oli tuohon aikaan voimansa tunnossa ja iloitsi omasta tuoreesta keikkapaikastaan, Club 25:stä. Minulla ei ole mitään havaintoa, ilmestyikö lehti säännöllisesti vai jäikö tämä kertarykäisyksi. Toinen Markon käsiinsä saama julkaisu on Risto Jalosen vuonna 1995 toimittama Länsirannikon rytmit, jonka parasta antia ovat paikallisten tekijöiden esittelyt. Vesi vaihtuu Klemetsön niemellä hyvin hitaasti, sillä nimet Kai Hahdosta Martin Kantolaan ja Radio Vaasasta ”teknomies” Mikko Tammiseen pitäisi mainita myös nyt, jos opuksesta tehtäisiin vuoden 2010 päivitys.

Molemmat vaasalaiset julkaisut skannataan Volumen arkistoon, ja tulemme syksyn aikana tiputtelemaan parhaita paloja niistä näillä sivuilla. Muut tässä kirjoituksessa mainitut kirjat löytyvät Vaasan kaupunginkirjastosta.