Terveisiä liejuisesta Provinssirockista! Festareiden huipentumisen aikaan olen jo kotiutunut ja lueskelen jalat kävelystä hellänä viikonlopun uutisia. Hesarin Matti Markkola kirjoitti osuvasti, joskin melko miedosti, suomalaisten festareiden anniskelupolitiikasta. Itse olin osallisena tässä 20.000 ihmisen leipäjonosimulaattorissa, joten jatketaan siitä mihin Matti lopetti.
Helsinkiläinen ystäväni Tonto (nimi muutettu) pelasi simulaattoria perjantaina näin:
- 1. Jonotat 3 min rautatieaseman rannekkeenvaihdossa vain kuullaksesi, että kahden päivän lippua ei voi vaihtaa täällä. Homma ei onnistu myöskään ABC:n vaihtopisteellä.
- 2. Jonotat 10 min portilla saadaksesi rannekkeen.
- 3. Jonotat 2 min turvatarkastukseen, laukkusi tutkitaan.
- 4. Jonotat 10 min Saarilavan anniskelualueelle, portilla laukkusi tutkitaan uudestaan.
- 5. Jonotat 20 min olutteltan kassalle.
- 6. ”Jonotat” päästäksesi juoman kanssa pois muiden jonottajien jaloista. Jonotus on lainausmerkeissä, sillä mitään merkittyä reittiä ei ole, on vain tiskiä kohti painautuva ihmismassa vs. sinä.
- 7. Jonotat 2 min erilliselle panttipisteelle, sillä kassat eivät ota tyhjiä tölkkejä vastaan.
- 8. Koska myyjä suostuu myymään vain yhden tölkin kerrallaan, aloita jonotus uudestaan kohdasta 5. Noin kolmen kierroksen välein käy myös jonottamassa bajamajaan (2-5 min).
Ilmeisesti Seinäjoen uudella vallesmannilla on niin paksut painijan kourat, ettei sormien läpi katsominen enää onnistu. Mutta jos tuopinvaihto on poistettu eikä mehupurkkiakaan saa tuoda alueelle, luulisi järjestäjien varautuvan lisääntyneeseen työmäärään hiomalla prosesseista turhat pullonkaulat pois. Varsinkin pääportilla ja kaljatelttojen kassoilla ihmisvirtojen ohjaus oli perjantaina hoidettu päin honkia. Lauantaina oli joko otettu opiksi tai sitten sade harvensi väkimäärää – joka tapauksessa homma toimi paremmin. Kahdentoista Provinssin kokemuksella merkillepantavaa on se, että järjestyksenvalvonnan painopiste on siirtynyt ruumiintarkastuksiin, rannekkeita ei juuri kyselty. Ilmeisesti pummilla meneminenkään ei enää houkuttele, kun tietää mihin karsinaan on joutumassa.
Festarijärjestäjät piiloutuvat kritiikiltä viranomaisten selän taakse, ja suurimmaksi osaksi he ovatkin oikeassa. Luoja ties mitä lomakkeita ja pikkumaisia sääntöjä Volumenkin on pitänyt täyttää, että olemme saaneet myydä keskiketterää muutamana iltana Club 25:ssä. En myöskään ymmärrä, miksi festareiden järjestyssäännöt eivät ole keskenään yhdenmukaiset. Esimerkiksi Ruisrockiin ja Rockperryyn saa viedä alkoholittomia ja Tuskassa ja Pori Jazzissa saa juoda omia, mutta Provinssi ei salli mitään.
Joka tapauksessa järjestäjien tulisi tiedostaa, että yleisön kaltoinkohtelu kostautuu heille, ei viranomaisille. Siksi epäonnistuneita lakeja tulee vastustaa, kunnes ne korjataan! Esimerkkiystävämme Tontokin on maailmanmies ja tietää, kuinka helppoa ja halpaa lentomatkailu nykyisin on. Kun hän kotimatkallaan lukee junassa Rumbasta vaikkapa Tanskan kivoista kaupunkifestareista, joissa hymyilevät neidot tarjoilevat jääkylmää tuuboria yleisön joukossa, saattaa musiikkimatkailu suuntautua jatkossa ulkomaille.
Ei Provinssikeikasta kuitenkaan pelkkää negatiivista jäänyt kerrottavaksi. Raportin kakkososassa luvassa Cypress Hillin ylistystä sekä hyväksyvää hyrinää muutamalle muulle bändille. Ja se on jessiä se!