Jos sellainen typerä vertauskuva sallitaan, että levyt ovat bändin jälkikasvuja, bändikämppä lienee siinä tapauksessa lastenhuone. Kämpällä vietetään muksujen kanssa mahdollisimman paljon aikaa ja koitetaan tuuppia niitä elämässä oikeaan suuntaan. Jos kotona on kireä tunnelma tai jotain oleellista puuttuu, näkyy se varmasti lapsen kehityksessä. Toisaalta myös kaikkein kalleimmilla leluilla sisustetuista kammioista suolletaan jatkuvasti ulos tunnekylmiä paskiaisia. Oli ympäristö hyvä tai huono, jälkeläistä ei voi pitää herran kukkarossa loputtomiin, vaan jossain vaiheessa apupyörät pitää irrottaa ja katsoa, pysyykö pikkukaveri omillaan pystyssä vai ei.

Vaikka ns. bändimme perustamisesta tulee tänä vuonna täyteen kymmenen vuotta, meillä ei koskaan ole ollut bändikämppää tai studiota. Edelliset pökäleet on puristettu kotioloissa ja käyty korkeintaan viimeistelemässä Tamun ja Artun pajalla. Helppoa ja kustannustehokasta (meille), mutta aina vain vaikeampaa. Häiriötekijöitä ja houkutuksia on kotona niin paljon, että useimmat biisinkirjoitukseen tarkoitetut illat muuttuvat Youtube-levyraadeiksi tai baarisäätämiseksi. Ja edellämainituista kavereista on tullut alansa ammattilaisia, joiden aika ei riitä vanhojen kavereiden epämääräisellä aikataululla eteenpäin nilkuttavien projektien paimentamiseen.

Nyt kuvio kuitenkin muuttuu, sillä onnelliset vanhemmat kävivät tänään tutustumassa uuteen lastenhuoneeseensa. Seiniä mittailtiin ja mietittiin, laitetaanko vaaleansiniset vai -punaiset tapetit, boordilla vai ilman. Erään saksalaisen verkkokaupan lelulaareista koottu toivelista näyttää jo nelinumeroista summaa, josta sitten lähdetään karsimaan ei-niin-välttämättömiä säksättimiä pois. Meille tulee bändikämppä/studio!

Samaan rakennukseen on asettumassa muutama muukin luovan alan harrastaja ja todistetusti hyvä tyyppi. Bänditoverini Pekka ja valokuvausta harrastava Jussi ovat täpisseet asiasta jo muutaman päivän, mutta tutustumiskierroksen jälkeen omatkin odotukset ampaisivat nousuun.

Ajatus (ensimmäisellä) bändikämpällään touhuavista kolmekymppisistä huvittaa varmasti nuorempia lukijoita aivan yhtä paljon kuin Gubbrockarnan touhut huvittavat meidän ikäisiämme. Eikö noiden paikka olisi jo kotona?

Ei tässä kuitenkaan olla menetettyä nuoruutta metsästämässä. Arvioni mukaan useimmat bändikämpät hankitaan, jotta nuoret muusikot voisivat juoda kaljaa äitien ulottumattomissa, ja meistä jokainen saa kyllä riipaista kotonakin. Myös odotukset menestyksen suhteen ovat hyvin terveellä pohjalla, vaikka kukapa tietää, mikä luovuuden puuska hyvästä harrastustilasta vielä seuraa? Gubbrockarnakin pääsi Liverpooliin asti.