Kerran tai pari vuodessa iskee vimma hankkiutua kaikesta turhasta romppeesta eroon. En nyt tarkoita sellaista minimalismia, jossa istutaan lootusasennossa futonilla typötyhjässä sairaalanvalkoisessa asunnossa, sillä tarvitsen ympärilleni viihde-elektroniikkaa, kauluspaitoja ja valkoisia tennareita kuten ennenkin. Ihannetilanne olisi elää koko ajan vain sellaisen omaisuuden kanssa, jonka ottaisi mukaansa jos joutuisi huomenna yllättäen muuttamaan. Muutto kun on aina tehokkain tilaisuus hankkiutua ylimääräisestä painolastista eroon.
Aloitin keventämisen vuodenvaihteessa laittamalla tarpeettomaksi käyneen vinyylikokoelmani myyntiin. Commodore 64 tarvikkeineen lähti eilen Huuto.nettiin etsimään uutta elämänkumppania jostakin tietokonefriikistä. Tänään kävin läpi kellarikomeron sekä juuri ne kaapit ja laatikot, jotka täyttyvät romusta silloin kun asunto pitää feikata siistiksi vieraita varten. Roskikseen päätyi muutama pussillinen ja kirpparia varten laitoin sivuun saman verran sälää. Allaolevan kuvan saalis on kuitenkin pääosin EK:n tavaroita.
Iltapäivällä kävimme perustamassa myyntipöydän Vaasan CityKirppikselle. S-koon naiset huomio, auttakaa tavara-ahdistunutta muotibloggaajaa ja käykää tyhjentämässä pöytä EK:n kamppeista! Pöytä nro 73.
Aika näyttää miten tavara liikkuu kyseiseltä kirpparilta, mutta ainakin palvelu on tähän mennessä ollut vakuuttavaa. Siinä missä SPR:n entisellä kirppiksellä pelkkä hintalappujen saaminen vaati puolen tunnin datasulkeiset, CityKirppiksellä kaikki on toiminut rivakasti ja ystävällisesti.
Koska ideana on päästä tavarapaljoudesta eroon, tässä postauksessa ei nähdä allekirjoittanutta sovittelemassa hassuja kirpparihepeniä ylleen. Ansaitsin kuitenkin pikku palkinnon, joten tilasin pari paitaa Zoo Villagen alennusmyynnistä. Mielestäni valitsin aika räväkkää designiä verrattuna tavanomaiseen tyyliini (jonka varmasti tunnette jo muotiviikon tässä vaiheessa), mitä mieltä olette?