Me muotibloggaajat emme hengaa tavallisilla keikoilla, vaan käymme lähinnä ensi-illoissa ja kutsuvierasnäytöksissä. Onneksi eilen oli V-Klubin kevätkauden ensi-ilta, joten sain tekosyyn lähteä ulos Diego Cervezan kanssa.
Lipunmyyjien kanssa tuli heti sanaharkkaa siitä, riittääkö muotiblogin suoma julkisuus vastineeksi sisäänpääsymaksusta. Kuulemma ei riitä. Onneksi oli kamera mukana ja nämä peeärrää ymmärtämättömät naamat jäivät muistiin. Taustalla häärii ilmeisesti tapahtuman pääpiru, joka antoi ohjeet kyniä meikäläiseltä rahaa.
Sain uunituoreen Volumen jäsenkortin. Tekin saatte sellaisen, kun liitytte jäseneksi. Diego sai jäsennumerokseen 007, nyt harmittaa etten etuillut lipunmyynnissä.
Illan ensimmäinen bändi oli pietarsaarelainen Opus Symbiosis. Olivat oikein muodikasta porukkaa: pikkutakkia, kurveja myötäilevää mekkoa ja klassista flanellipaitaa.
Näistä pedalboardeista tuli heitettyä blogissa taannoin juttua.
Diegoon Opus teki niin syvän vaikutuksen, että kaveri kävi ostamassa bändin EP:n itselleen. Oikein muodikkaat kannet!
Tokana veti Spaghetti Junction. Muodikkaita heppuja hekin, mutta ehkä pisteen verran Opusta arkisempia.
Valitettavasti molempien bändien basistit ja rumpalit jäivät syvennykseen piiloon, joten en voi tässä yhteydessä arvostella heidän pukeutumistaan.
Spagetin laulaja hallitsi lavaa kuin Howlin’ Pelle Almqvist ja näytti hieman poltergeistin riivaamalta Antti Tuiskulta, jos tällainen vertauskuva sallitaan.
Volumen uusien hallituskasvojen, Tomin ja Jysen kanssa keskusteltiin muun muassa siitä, tulevatko pitkät kalsarit mullistamaan miesten pukeutumisen samalla lailla kuin legginsit naisten. Jäämme odottamaan ensimmäistä rohkeaa.
Ja lopuksi tärkein eli illan asu: kauluspaita ja farkut Jack & Jones, kengät Nike