Tämän pakinan aihe löytyi iltakävelyltä Hietasaarenkadun ja Kirkkopuistikon kulmasta. Seuraan vaasalaista ravintolaelämää työni puolesta ja käyn ulkona suht usein, mutta Wasa Teaterin ohitse kävellessäni tajusin, että baarisivistyksessäni on Bistro Ernstin mentävä aukko.

Kaivoin esiin Cityn vanhan artikkelin Ernstistä faktojen toivossa. Toiminut nykyisessä asussaan vuodesta 1991. Omistaja ranskalaislähtöinen Halim. Kulttuuriväen ja julkkisten (esim. Irina Björklund, Matias Jungar) suosikki. Ei mainosta lainkaan! Pariisilainen tunnelma, pöytiintarjoilu ja tiivis kanta-asiakaskunta. Muistankin, kuinka Kaupungin Parhaissa Bileissä vuonna 2006 parhaan kulttuurikapakan diplominkin tuli noutamaan asiakas, koska henkilökunta ei halunnut poistua työmaaltaan. Eivät missään nimessä osallistu baarifestareille – myynnillisesti yhteen vuoden vilkkaimmista illoista – etteivät vakiokävijät hermostuisi ruuhkasta.

Lasin takaa katsottuna tiedot näyttivät pitävän paikkansa. Tarjoilijat eivät luikkineet ympäriinsä katsekontaktia vältellen, vaan kaksi heistä päivysti asiakkaiden joukossa kolmannen valmistaessa jotakin tiskin takana. Kynttilänvalossa iltaa istuvat ihmiset näyttivät onnellisilta, mutta eivät humalaisilta. Henkilökunta ja asiakkaat puhalsivat ilmiselvästi yhteen hiileen, eivätkä kytänneet toistensa virheitä kuten niin monesti suomalaisessa palvelukulttuurissa. Minun alkoi tehdä mieli viinilasillista. Ennen kaikkea olin tyytyväinen, että Vaasa on juuri tarpeeksi suuri kaupunki elättämään ravintolan, joka ei kuulu ketjuihin eikä yritäkään miellyttää kaikkia.

Tiiviissä kanttisporukassa on myös kääntöpuolensa. Jos missään, juuri tämänkaltaisessa kulttuurikapakassa Fondetin apurahoilla elävän taiteilian kelpaa elää omassa sisäänpäinlämpiävässä universumissaan ja katsoa uusia tulijoita nenänvarttaan pitkin. Mieleeni muistuu tarina, kuinka pari ystävääni poikkesi rannasta tullessaan Ernstiin. Nuoret herrat ovat sitä sorttia, joka osaa käyttäytyä myös tuiskeessa, mutta tarjoilija oli kävellyt heidän pöytäänsä ja puhaltanut mielenosoituksellisesti kynttilän sammuksiin, vaivautumatta edes puhuttelemaan heitä. Jotenkin minusta tuntuu, että Ernstin sisäpiiriin ei luikerrella parin viikonlopun tehokurssituksella.

Taidan kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja lisätä paikan kulttuurikotitehtävien listaan, joka jäi viime vuonna ikävästi kesken. Lista näyttää nyt tältä:

– käy Rampin kesäteatterissa
– käy Wasa Teaterissa
– käy Ritzissä bändikeikalla
– kävele Öjenin luontopolku
– käy Vaasan Mailan matsissa
– kuuntele Street Jazzeissa joku keikka alusta loppuun
– istu ilta Ernstissä

PS. Kohta kolme toteutunee parin viikon päästä, kun Meadow Island, John Cape ja Salin Jr esiintyvät Ritzissä. Kaikki kolme ovat Volumen hyväksi havaitsemia nimiä, suosittelen!