Hupsista, blogin joulutauko venyi kuin huomaamatta kahteen viikkoon. Nyt vuosi on vaihtunut ja Volumen uusi hallitus astunut remmiin, mutta allekirjoittanut jatkaa tekstityöläisenä blogin ja markkinoinnin parissa. Ensi viikolla on luvassa varsinainen uutispommi Volumen kevään ohjelmistosta, malttakaa vielä hetki.

Ja nyt päivän epistolaan, jonka aiheena on suomalaiset musiikkivideot. Vaikka musiikkivideoita on ollut olemassa jo nelisenkymmentä vuotta ja MTV:kin juhlii kolmikymppisiään ensi vuonna, Suomessa ei ole valitettavasti otettu tätä formaattia vieläkään haltuun. Kyse ei ole pelkästään rahoituksesta, sillä nykyisin kekseliäät halpatuotannot, kuten OK Go ja juoksumatot, voivat breikata siinä missä suuruudenhullut pöyhkeilyt joita Jared Leto bändilleen keksii.

Koska en ole alan ammattilainen, en osaa sanoa, onko vika kuvakulmissa, leikkauksen rytmissä, valaistuksessa vai artistin tottumattomuudesta olla kameran edessä. Jokin niissä vain mättää, sen voi kuka tahansa videoiden kasvattamista sukupolvista todeta. Elastinen tai Cheek halpojen liekkitehosteiden edessä – ei toimi. Irina möllöttämässä pellolla kukkamekossa – ei toimi. Mikä tahansa Beats And Styles -porukan etelänmatkallaan kuvaama tekele – ei toimi.

Aina löytyy onneksi poikkeuksia sääntöön. Joulupäivänä tutustuin skeittivideon introksi tarkoitettuun SMC Hoodratsin musiikkivideoon, joka jätti lähtemättömän vaikutuksen. Videon toteutuksesta vastaa Pablo Films ja raidalla ryhmä helsinkiläisiä räppäreitä Thono Slowknown johdolla räpäyttää Pohjois-Helsingin lähiöiden hurjemmasta puolesta. Video on kerännyt vajaassa kahdessa viikossa lähes 40 000 katselukertaa, joten matsku on uponnut myös muihin kuin omaan illanviettoporukkaamme.

Hoodrats-videon visuaalinen työnjälki kelpaa kelle tahansa, mutta kunnolla se avautuu vain jos katsoja tuntee 90-luvun räppivideoiden sielunmaailmaa. Kuvakerronta on nimittäin kengännauhoja ja koiria myöten niin perusteellista tribuuttia kultaiselle 90-luvulle, että ei voi kuin ihastella. Vertailun vuoksi voi tutustua vaikkapa Black Moonin, EPMD:n ja Gang Starrin parhaisiin possepätkiin. Harmi että tausta ei ole suomalaista työtä, mutta tokkopa kukaan olisi keksinyt osuvampaa lainabiittiä kuin Mobb Deepin uhkaava Shook Ones Part II. Jenkkiräppärien poseeraukset käsiaseiden kanssa on sentään hienosti lokalisoitu korkeutta potkiviin manneihin.

Pingstaten foorumilla nimimerkki Niko R. mietti ”en vaan tiä oonko tullu vanhaksi vai mitä, mutta en osaa rehellisesti sanoa oliko toi parodiaa vai onko noi tyypit _oikeesti_ tosissaan?” Erittäin hyvä kysymys, sanoisin. Omilla kotikulmilla rehentely on hip-hopissa maailman toiseksi kulunein aihe pippelinmittailun jälkeen, mutta joskus sillekin on paikkansa. Ja Erä-Koiran rehtiä, joskin monotonista säkeistöä kuunnellessa kukaan tuskin kyseenalaistaa, etteivätkö kyseiset lähiötarinat olisi totta?

PS. Koska suomalaisten musiikkivideoiden lyttääminen on hieman provosoiva teko, haastan lukijat osoittamaan minun olevan väärässä. Linkittäkää siis hienoja kotimaisia videoita kommenttikentän kautta kaikkien katsottavaksi!