Oletteko huomanneet, paljonko televisiosta tulee nykyisin sarjoja, joissa kamera kulkee virkavallan mukana? Plarasin maksuttomien kanavien tarjonnan nopeasti läpi ja sain tulokseksi 25 jaksoa viikossa! Poliisit, Lainvalvojat, Täysillä tutkaan, Miksi pakenin poliisia, Kyttäkamera… alkuperäinen Kyttäruutu eli Ylen Poliisi-TV kalpenee, kun kuvausryhmät pääsevät aina vain kovaotteisempien erikoisryhmien mukaan.

Kyllähän noita töllöttää ajanvietteenä, mutta varsinkin ulkomaisten sarjojen kohdalla olen alkanut miettimään, onko takana paha salaliitto yleisön aivopesemiseksi – virkavallan tekemiset kun selostetaan täysin kritiikittömästi. Kun kypäräpäiset brittipoliisit lyövät lekalla oven sisään ja repivät itkevät siirtolaiset sängyistään, kertoja vakuuttelee että juuri näin on meneteltävä – jokainen asunnossa on potentiaalinen terroristi. Sitä ei vaivauduta kertomaan, löytyikö kotietsinnässä mitään raitaisia kalsareita pahempaa. Kun taas leppoisaa perheenisää muistuttava jenkkisheriffi muistelee otsa hiessä, kuinka tyhjäsi lippaallisen pakenijan autoon (kuskin ollessa sisällä), sitä suorastaan tekee mieli laskea kätensä äijän olkapäälle lohdutukseksi. On toissijaista, pakeniko mies alunperin maksamattomien parkkisakkojen vai kolmoismurhan takia.

Vastenmielisin sarja on kuitenkin Britannian rajalla, jossa siirtolaisviranomaiset grillaavat viisuminhakijoita ja iskevät kommandokamppeissa etnisiin ravintoloihin. Oli vaivannuttavaa katsoa, kuinka eräänkin puuman yksityiselämä revittiin auki, kun tämä halusi viedä intialaisen nuorimiehen kotimaahansa. Tunnelma ei olisi voinut olla kauempana Gerard Depardieun ja Andie MacDowellin Green Card -hassuttelusta, vaikka samasta aiheesta on tavallaan kyse.

USA on mitä on ja Iso-Britanniastakin rakennetaan käsittääkseni poliisivaltiota kovalla vauhdilla, ja siinä nämä ohjelmat ojentavat Isolle Veljelle ison käden. Kuvausluvan ehtona kun on, että poliisi saa tarkistaa materiaalin etukäteen ja poistaa itselleen epäedulliset kohdat. Seurauksena on yhtä puolueetonta raportointia kuin Foxin sotakirjeenvaihtajilta Irakista. Kansalaiset katsovat kotisohvillaan onnellisina rosvojen raudoitusta ja antavat riemusta kiljuen poliisille yhä laajempia valtaoikeuksia. Ei hyvä.

poliisit_kuva6
Poliisit. Kuva: Jim

Kotimaiset poliisisarjat ovat onneksi vilpitöntä tavaraa: kuskataan juoppoja, kirjoitellaan ylinopeussakkoja, käydään ABC:lla pitsalla ja heitetään työparin kanssa läppää. Varsinkin tuo kuvan vasemmanpuolimmainen espoolainen on kuin ilmetty Reinikainen suikkansa kanssa. Subin Lainvalvojien piti olla etukäteismainonnan perusteella Jimin Poliiseja jännempää kamaa, mutta eipä siinäkään ruuti tuoksu – mikä on tietysti hyvä asia sivullisten kannalta.

Ruudun välityksellä suomalaiset poliisit tuntuvat olevan niin hyväntuulista porukkaa, että melkein toivoisi, että kaikki maan poliisipartiot varustettaisiin kuvaajalla. Ja jos portsaritkin vielä ottaisivat kameraryhmät narikkaansa, ei kukaan tulisi aiheettomasti – eikä aiheellisesti – kaltoin kohdelluksi yössä. Tosin Vaasan Ikkunan Risut-palstaa kohtaisi tämän jälkeen huutava materiaalipula.