Huomautus: kirjoittaja työskentelee festarit järjestävässä yrityksessä, joten täysin puolueetonta mielipidettä lienee turha odottaa.

Kaupunki lainehti taas eilen Wasa By Night -ravintolafestarin kävijöistä. Ensimmäiset seurueet bongasin jo lounasaikaan ja iltapäivällä piti jo melkein väistellä baarien saranoita narisuttavia tyttö- ja poikaporukoita. Illalla olikin sitten jo täysi härdelli päällä: esimerkiksi Fontanaan oli vartti ennen avaamista jo parinkymmenen metrin jono, vaikka kivenheiton päässä olisi ollut kymmenkunta paikkaa, minne menne odottelemaan. On se ihme paikka.

Itse istuskelin Joonaksen ja Vonnen sekä myöhemmin myös Marin ja Hannan kanssa hieman syrjemmällä Sports Officessa ja Domissa. Kahdeksan leimaa jäi siis keräämättä, koitan pihistää paidan muistoksi toimistolta.

Ennen kuin päädyin Cityyn töihin, baarifestareilla ei ollut minulle oikeastaan mitään merkitystä. Kerta tai kaksi oltiin istumassa iltaa ja muistaakseni kerran Domissa keikalla, siinä kaikki. Vahvimmin muistan sen, että WBN oli ainoa ilta vuodessa, jolloin Lady Pinkiin kehtasi mennä – ja tätä mahdollisuutta myös hyödynnettiin. Nykyisin kyseinen strippiluola on eristäytynyt entistäkin enemmän ”normaalien” illanviettäjien reitiltä, joten nuorten herrojen täytyy järjestää polttareita tai vastaavia tekosyitä nähdäkseen ketunnoukat.

Toinen muistikuva – joka voi olla vääräkin – on se, että ennen ravintoloilla tapasi olla enemmän ohjelmaa. Vähän sellaista Art Goes Kapakka -meininkiä. Kai ravintoloitsijat jossain välissä huomasivat, että jos tupa täyttyy ilman lisäpanostuksia, why try harder? Toisaalta yleisön nopea hyppely baarista toiseen hankaloittaa esitysten aikatauluttamista.

Festareille on viime vuosina kehittynyt maine ”rantaruotsalaisten rällästysfestarina”, mikä on valitettavasti osittain totta. Viidakkorummun täytyy paukkua siellä Malaxissa aika kovaa, sillä mainontaa ei koskaan ole suunnattu Vaasan ulkopuolelle. Ulkopaikkakuntalaisten suuri määrä saa jo osan yöelämän vakionaamoista jäämään kotiin, mikä ei ole oikein. Saisiko erikoisohjelma nämä kriittisemmät kehäketut palaamaan takaisin, mene ja tiedä. Festarin perusidea, ravintolareviirin laajentaminen myös sen oman kantapaikan ulkopuolelle, on mielestäni ihan ok, vaikka jääkin välillä paitaruletin varjoon.

Pakko lopuksi ihmetellä joidenkin ravintolatyöntekijöiden asennetta festareihin. Takavuosina muutama tapasi murjottaa jo julisteet nähtyään ja eilen Facebook-tilapäivitykset puhisivat kiukkua tulevaa iltaa kohtaan. Viimeksi kun työnantajani oven takana jonotti satoja ihmisiä valmiina luopumaan rahoistaan, minua ei ainakaan v**uttanut lainkaan.