Hoksasin juuri, että minulla tulee tänä vuonna kymmenen vuotta ”koulutusta vastaavaa työtä” täyteen. Vuosituhannen vaihteessa olin harjoittelijana ihmettelemässä verkkokauppojen ensiaskeleita, ja kun IT-kupla poksahti, pääsin nykyiseen työpaikkaani jatkamaan nettisivujen parissa ja tekemään lehtiä.

Onnellisten tähtien alla sujuneesta uraputkesta huolimatta olisi kauheaa, jos oma osaamiseni määrittyisi pelkästään aikaisempien työpaikkojeni perusteella. Juuri näin on käynyt Sunniva Strömnesille, jonka pikapotkut Papper-lehdestä ovat olleet otsikoissa nyt muutaman päivän. Uutisista ei paljastu, oliko Strömnes palkattu kääntämään Papper ruotsinkieliseksi Seiskaksi, mutta aika kepeästi hänen työkokemuksensa sivuutettiin, kun tulevat alaiset ärähtivät. Ilmeisesti seitsemän vuotta nopealiikkeisen median ammattilaisena ei meinaa mitään, jos se on hankittu rahvaan lehdessä. Papperin toimittajille myös terveiset, että oman pomon valitseminen on ylellisyys, jota meillä useimmilla ei ole.

Hässäkän varma voittaja on Papperin tunnettuus, häviäjää ehkä etsitään oikeutta myöten. Strömnesin ammatilliselle maineelle potkut ovat jo nyt melkoinen katastrofi. Ehkä hänen sydämensä sykkii vain juoruille, ehkä hän voisi soveltaa osaamistaan mihin tahansa lehteen – mistäpä minä tiedän! Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että media-alalla ei ole valtavaa Wärtsilää tai Nokiaa, joka imaisisi kaikki vastavalmistuneet oikeisiin töihin. Toimittajaksi tähtäävä ei asettaa rimaa Hesarin Kuukausiliitteeseen, vaan kannattaa varautua ensimmäiset pari vuotta oikolukemaan tekstiviestipalstaa ja kirjoittamaan puffeja moottorikelkkaliikkeen avajaisista. Joku joutuu jopa tekemään Seiskaa.

Vielä sananen Papperista ja Pepparista. Kummatkin työpaikkani ovat olleet yrittäjävetoisia, joissa etäisyys ylimmän johdon ja suorittavan portaan välillä mitataan muutamissa metreissä, ei väliportaan päälliköissä. Ehkä juuri tämän takia suhtaudun hieman nihkeästi tilanteisiin, joissa tukiaisilla tai verorahoilla pyörivät firmat vääristävät kilpailutilannetta. Esimerkiksi juuri Papperilla on käytössään Svenska Kulturfondenilta 300 000 euron karkkiraha, jolla harjoitella lehdentekoa. Kuten monissa aikaisemmissa suomenruotsalaisella säätiörahalla kustannetuissa kulttuuriprojekteissa, minua kutkuttaisi käyttää vertausta kannetun veden kaivossa pysymisestä. Teen kuitenkin päinvastoin ja toivon parasta molemmille medioille. Huolellisesti toimitettu ja tietynlaiseen tyylikkyyteen pyrkivä materiaali kun on tervetullutta näinä ”BB-osanottaja pyllähti Onnelan jonossa – katso kuvat!” -aikoina.