Musiikkipiireissä on näin digiaikana suosittua todistella uskollisuuttaan ”haluan omistaa musiikkini fyysisinä levyinä: plarailla kokoelmaa ja selailla kansitaidetta” -mantralla. Tunnustan, että minulle levyt eivät tänä päivänä merkkaa juuri paskan vertaa.

Ei näin ole aina ollut. Hartmaninkujalla ja Rewellissä toimineen Black Cat Recordsin kapeaa, mutta aikakauteen nähden erinomaista räppihyllyä räplättiin 90-luvun puolivälin tienoilla vuosikaudet innosta tuhisten. Ensimmäiset ilman vanhempien valvontaa tehdyt Helsingin-reissut huipentuivat aina Urho Kekkosen kadulle The Funkiestin vinyylien ääreen. Nettiaikakaudella Platta ja CDON tekivät uutuuksien hankinnasta kohtuuhintaista ja helpottivat kokoelmaan jääneiden kolojen paikkaamisessa.

Vuosien saatossa mielenkiinto levyjen hankkimiseen laski kuitenkin kuin lehmän häntä, vaikka kuuntelen enemmän ja monipuolisempaa musiikkia kuin koskaan aiemmin. Omistamisen ilo on kadonnut: tiedostot ja streamit riittävät mainiosti. Vinyylitkin ajattelin kaupata pois, jos joku vaan ostaisi.

Ilmeisesti muillakin on ollut samanlaisia tunteita, sillä Vaasan levykauppavalikoima on kutistunut kaupungin kokoon nähden naurettavan pieneksi. Black Cat lopetti, Kråklund lopetti, Jukebox meni nettiin ja Free Record Shop häippäsi varmuuden vuoksi koko maasta. Koska vaasalaisilla ei ole enää sympaattista yksityisyrittäjän pikkuputiikkia, tukekaamme edes Top Teniä, jonne sentään osataan tilata vielä muitakin kuin Top 20 -listan levyjä. Ne myy Volumen pääsylippujakin sielä!

Helsingissä kyyneleitä kirvoittaa tällä hetkellä uutinen Lifesaver-levykaupan lopettamisesta. Sampo ei tiedotteessaan syytä taloustilannetta, vaan toteaa lopettamispäätöksen nojaavan henkilökohtaisiin syihin: kymmenen vuoden jälkeen on aika siirtyä eteenpäin. Tekstistä käy kuitenkin ilmi, että bisnes polki paikallaan ja digitaalimusiikki laittoi vinyylikaupan tiukoille.

Keskustelufoorumille on sittemmin tungeksinut maan rytmimusiikin merkkihenkilöitä kuin B-luokan julkkiksia MJ:n hautajaisten pressiin jättämään surunvalittelunsa. Riku Vassinen kiteyttää M&M:n sivuilla aika hienosti, mitä kantisjengi Lifesaverissa jää kaipaamaan: levyjenkeräilyn sosiaalista puolta. Liikettä pyörittivät kaupungin arvostetuimmat dj:t, joiden myötä kaupalle muodostui oikeanlaista pöhinää, joka puolestaan heijastui eteenpäin tuottajien tekeleisiin, tiskijukkien musiikkitietämykseen ja Helsingin tapahtumiin. Olisiko esimerkiksi Suomi-kuvaa maailmalla levittävää Top Billin -kollektiivia koskaan muodostunut, jos jätkät olisivat säklättäneet keskenään vain messengerissä? En usko.

Seinäjoella tehdään isoin panoksin Rytmikorjaamosta luovan alan keskusta, mutta joskus pieni kivijalkakauppa on ainoa mitä tarvitaan, jotta kulttuuri juurtuisi paikalleen.