Hellacopterssin Nicke Anderssonilla vahvistettu Lucifer saapuu tammikuussa Suomeen!
Lucifer vie kuulijan klassisen rockin ja doomin kuumaan ytimeen ja Volume ilolla ilmoittaa yhtyeen kiertueen myös ulottuvan Vaasan Leipätehtaalle 25.1.2019.
Liput myynnissä Studio Ticketissä!
LUCIFER
Kitaristi Robin Tidebrinkin, laulaja Johanna Sadonisin ja Nicke Anderssonin muodostama kolmikko tekee tammikuussa neljän keikan Suomen kiertueen. Avoimesti vanhojen mestarien suuntaan kumartavan Luciferin riffeistä löytyy sekä doom että protometallia sekä 1970-luvun rockia.Tänä vuonna Lucifer II nimeä kantavan albumin julkaissut nähdään Suomessa nyt toistamiseen, ensimmäisen esiintymisensä yhtye teki vuoden 2016 Blowup-festivaaleilla.
Jos mm. Black Sabbathin, Deep Purplen ja Blue Öyster Cultin kaltaiset bändit kiinnostavat, lienee tämä yhtye myös olevan tarkastamisen arvoinen!