Sara, The Hearing

24.03.2016 @ Leipätehdas

Info

Ennakkoliput: 11€ + 2€ palvelumaksu (Volumen jäsenet 9€ + 1,50€ palvelumaksu). Liput ovelta: 13€ (Volumen jäsenet 11€)

K-18

torstai 24.03.2016

22 - 03

Leipätehdas
Hietasaarenkatu 14
65100 Vaasa

Osta liput Tapahtuma Facebookissa

Jo kuusi arvostettua ja menestyksekästä albumia tällä vuosituhannella julkaissut Sara esiintyy kiirastorstaina Leipätehtaalla.

Sara on tunnettu monipuolisesta materiaalista ja rohkeista suunnanmuutoksista. Alkuaikojensa pomppumetallista kevyemmän rockin kautta elektronisen ilmaisun sävyttämään pop-musiikkiin siirtynyt yhtye on jälkeen julkaisukannalla. Sara julkaisi alkusyksystä kolmiosaisen EP-katraansa ensimmäisen ”Ainoat hereillä” -nimisen osan, ja joulukuussa päivänvalon näki EP numero kaksi, ”Tyhmä pieni elämä”. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa esittelee entistä elektronisemman, monipuolisemman ja avarakatseisemman yhtyeen.

Lavan Saralle lämmittelee utuinen ja eteerinen The Hearing jota kuunnellessa huomaa lipuvansa musiikin mukana irti tästä maailmasta. Minimalistista ilmaisua, pianoa ja monikerroksista laulua – The Hearing saa yleisön varmasti oikeaan tunnelmaan Saran esiintymistä varten.

Tervetuloa!

Kommentit

kommenttia

Kaikki tulevat tapahtumat