Helmikuussa on kevään energisimmän keikkaillan aika, kun Leipätehdas täyttyy legendaarisista punk-bändeistä! Lavalla nähdään kotimaista punkkia parhaimmillaan Anal Thunderin, Appendixin sekä Äpärien toimesta!
ANAL THUNDER
Anal Thunder on vuonna 1997 Lappeenrannassa perustettu punk-bändi. Yhtyeen biiseissä toistuvana teemana on alkoholi, johon bändi sanoituksissaan usein viittaa. Tyypillistä on myös melodioiden lainaaminen toisilta yhtyeiltä. Anal Thunderin sanoitukset ovat kuitenkin tahallaan provosoivia, eivätkä kannusta ketään liialliseen alkoholin käyttöön. Vuosien mittaan bändin sanoitukset ovat muuttuneet kantaaottavimmiksi, eikä yhtye halua enää esiintyä pelkkänä huumoribändinä, jollaisena se alun perin lähti käyntiin. Yhtye on uransa aikana ehtinyt julkaista useita albumeita, joista viimeisin, ”Out of 12 Steps” on julkaistu vuonna 2016.
APPENDIX
Appendix on porilainen, Vesku Koivusalon 1980-luvun alussa perustama punk-yhtye. Heti alkuaikoina mukaan liittyvät Olli Lindholm ja Juha Rauäng. Yhtye on vuosien mittaan käynyt läpi erinäisiä muutoksia niin jäsenistön kuin nimensäkin puolesta, mutta aktivoitui alkuperäisellä nimellään taas 90-luvun alkupuolella. Nykyään bändissä vaikuttavat Mikki, Miksa, Samppa, Adi sekä Jaska. Bändi on keikkaillut ahkerasti aina ulkomaita myöten ja vuoden 2010 jälkeen yli puolet keikoista on tehty ulkomailla, muun muassa Yhdysvalloissa ja Meksikossa.
ÄPÄRÄT
Seinäjoella aktiivisesti 80-luvulla toiminut legendaarinen punkbändi Äpärät on koonnut rivinsä ja keikkailee taas! Äpärät ovat aina olleet ankaran livebändin maineessa keikkojen ollessa sekoitus vaarallista punk-energiaa ja hikistä paahtoa! Äpärät keikkailee nyt lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan ja bändiin kuuluvat Ipe, Kuju, Timppa ja Antero sekä tuuraava kitaristi Junnu.
Tervetuloa!