Streak and the Raven

Streak and the Raven on Seinäjoella perustettu indierockyhtye, jonka musiikki nojaa unenomaisiin taustoihin, tanssittaviin biitteihin ja harmoonisiin lauluihin. Aktiivisena keikkailijana tunnettu bändi on esiintymisten lomassa työstänyt odotettua debyyttialbumiaan aina viime vuoden syksystä asti. Sekä Provinssirockissa että Ilosaarirockissa esiintyneen bändin viime vuoden kohokohdista mainittakoon keikka Magenta Skycoden ja Rubikin kanssa.

Marlon Brändö

Marlon Brändö on alkuvuodesta 2011 perustettu vaasalainen voimatrio, jonka ensimmäinen julkaisu Winter Tires My Lost Teeth -EP näki päivänvalon jouluaattona. Pitkäsoittoa suunnitteleva yhtye vetää rautalangahtavaa rokkia punkhengellä ja tarttuvilla kertosäkeillä höystettynä. El Gringon keikka toimii samalla myös epävirallisina levyjulkkareina.

Marlon Brändö MySpacessa

Info

V-Klubi: Streak and the Raven, Marlon Brändö
Keskiviikko 8.2.2012 klo 20.00-
El Gringo, Hartmaninkuja, Vaasa
Liput 3 EUR (Volumen jäsenet 2 EUR)
Ikäraja 18 vuotta