Mustan Kuun Lapset, Psalms For The Dead Sun & Instant

22.09.2017 @ Leipätehdas

Info

Liput ennakkoon: 10€ (Volumen jäsenet 8€) +toim.maksu Liput ovelta: 12 € (Volumen jäsenet 10€)

K-18

perjantai 22.09.2017

22 - 04

Leipätehdas
Hietasaarenkatu 14
65100 Vaasa

Osta liput Tapahtuma Facebookissa

Mustan Kuun Lapset

Facebook

Spotify

Psalms For The Dead Sun

Facebook

Youtube

Instant

Facebook

Bandcamp

Volume Metal Nightia vietetään syksyllä synkissä merkeissä, kun esiintymään saapuu pitkään hiljaiseloa viettänyt Mustan Kuun Lapset. Vuonna 2015 paluun tehnyt dark metal -bändi nousee entistä ehompana ja esiintyy faniensa riemuksi Leipätehtaalla syyskuussa! Yleisöä lämmittelemään saapuu vaasalainen  Instant.

Mustan Kuun Lapset on vuonna 1993 Hollolassa perustettu dark metal -yhtye. Vuonna 2017 julkaistu, hyviä arvosteluja kerännyt albumi ”Saatto” on bändin ensimmäinen kokopitkä julkaisu yli kymmeneen vuoteen. Albumi edustaa yhtyeelle tuttua synkkää ja raskasta ilmaisua, joskin materiaali on esimerkiksi vuonna 2007 julkaistuun ”Viimeinen laulu kuolemasta” -albumiin verrattuna astetta maltillisempaa ja rauhallisempaa, kertoo yhtyeen toinen perustajajäsen, laulaja-kitaristi Pete Lehtinen. Faniensa iloksi ja pitkän odotuksen jälkeen tämä jo kertaalleen kuopattu nändi nousee Leipätehtaan lavalle perjantaina 22. syyskuuta!

Psalms for the Dead Sun on yhdistelmä leijuvaa melankolisuutta, raskasta kitaralanausta ja aistikasta naislaulua. Yhtye julkaisi Holy Charade -debyyttialbuminsa keväällä 2015.

Illan avaa vaasalainen old school death metallia / grindcorea soittava Instant. Tämä suhteellisen nuori, vain pari vuotta pystyssä ollut bändi on ehtinyt esiintyä Suomessa jo lukuisilla lavoilla sekä julkaissut vuonna 2016 Decimation-albumin.

 

Kommentit

kommenttia

Kaikki tulevat tapahtumat