French Films

02.09.2016 @ Ritz

Info

Ennakkoliput: 12€ (Volumen & Ritzin jäsenet 10€)

Ikärajaton

perjantai 02.09.2016

19 - 22

Ritz
Kirkkopuistikko 22 A
65100 Vaasa

Tapahtuma Facebookissa

Tustustu bändin musiikkiin täältä:

French Films

Volume ja Ritz tuovat French Films yhtyeen Vaasaan syyskuussa!

French Films on Helsingistä kotoisin oleva indie rock -yhtye, jonka musiikkia on luonnehdittu 60-luvun melodisen popin, new waven sekä punkin yhdistelmäksi. Nelihenkinen bändi on perustettu vuonna 2010 ja se on kasvattanut suosiotaan heti ensimmäisestä singlestään lähtien. Bändin vokalisti-kitaristi Johannes Leppänen on viime aikoina tullut tutuksi Vaasassakin keväällä keikkailleesta Teksti-TV 666:sta.

Bändi on tunnettu energisestä live-esiintymisestään ja onkin keikkaillut ahkerasti Euroopan lisäksi myös Japanissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa asti. Yhtyeen saavuttama suosio oli yllätys jäsenille itselleenkin, sillä alunperin French Films oli vain sivuprojekti kaikkien jäsenten vaikuttaessa muissa yhtyeissä perustamisen aikoihin. Yhdessä soittaminen ja biisien kirjoittaminen oli kuitenkin niin hauskaa, että projekti päätettiin viedä eteenpäin ja katsoa mitä siitä tulee.

Yhtyeen debyyttialbumi Imaginary Future (2011) herätti paljon positiivista huomiota ympäri maailman ja toi yhtyeelle European Border Breakers Awardin, jonka tarkoituksena on antaa tunnustusta artisti- tai yhtyetulokkaalle, jonka ensimmäinen kansainvälinen albumijulkaisu on menestynyt kuluneena vuonna myös esiintyjän kotimaan ulkopuolella.

Bändi on soittanut lukuisilla suurilla festareilla, kuten Roskildessä sekä Flow Festivalilla. Heinäkuussa 2013 bändi toimi lämppärinä Muselle Helsingin Olympia Stadionilla.

Kommentit

kommenttia

Kaikki tulevat tapahtumat