Volume – Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys

Tämän kesän soundi

Blogit | Kirjoitti: Markku

Kun kesäloma on enää muutaman päivän päässä ja parvekkeella tarkenee istua vaikka vuorokauden ympäri, alkaa allekirjoittaneella olla kesäfiilikset korkealla. Mutta mistä sopiva musiikki yöttömiin öihin?

Paljon on vettä virranut Törnävän paskaojassa siitä, kun yläasteikäinen Ikonen kuunteli Black Sundayta jatkuvalla syötöllä ja jäljensi Cypress Hillin t-paidan piirroskuvaa vihkoihin ja monisteisiin. Kun Provinssirock kiinnitti Cypress Hillin yhdeksi tämän vuoden pääesiintyjäksi, pakkohan tätä spektaakkelia oli lähteä ihmettelemään paikan päälle.

Terveisiä liejuisesta Provinssirockista! Festareiden huipentumisen aikaan olen jo kotiutunut ja lueskelen jalat kävelystä hellänä viikonlopun uutisia. Hesarin Matti Markkola kirjoitti osuvasti, joskin melko miedosti, suomalaisesten festareiden anniskelupolitiikasta. Itse olin osallisena tässä 20.000 ihmisen leipäjonosimulaattorissa, joten jatketaan siitä mihin Matti lopetti.

Minun ja Kuningas Jalkapallon suhde oli pari vuotta viilenemään päin, mutta nyt tunnelin päässä kajastaa jälleen valoa.

Kukapa artisti ei lähtisi tekemään niin hyvää musiikkia kuin osaa? Mutta ei ole samantekevää, missä vaiheessa diskografiaa mikäkin palanen ilmestyy.

Vaasan kaupunki tunkee mun tontille, valittaa omaa lehmää ojasta kiskova kaupunkitoimittaja.

Pohjalaisen, Rokkikoulun ja monen muun tahon yhteistyössä järjestämä Kivikitara-bändikilpailu huipentuu lauantaina 5.6.2010 Club 25:ssä.

Tämä on Volume

Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys eli Volume huolehtii vaasalaisten bändien harjoittelutiloista, järjestää konsertteja sekä tukee paikallisten kulttuurintekijöiden kehittymistä tarjoamalla koulutusta ja esiintymismahdollisuuksia.

Liity jäseneksi!

liity_jaseneksi

Lue vuoden 2011 toimintakertomus

Kalenteri