Muusikot ja bändit lopettavat joskus. Toisten ura loppuu kuolemaan, kun toiset päättävät jättää homman kesken muista syistä. Mutta onko tämä kaiken kaikkiaan pelkästään surullinen asia? Kokeillaanpa miettiä löyhästi asiaa ihan muutaman kärjistetyn esimerkin avulla.
Jimi Hendrix, sen enempää ei tarvitsisi sanoa. 1960-luvun loppupuolella vaikuttanut kitaravirtuoosi. Jätti maailman 27-vuotiaana ja viiden levyn jälkeen. Vielä lähes viisikymmentä vuotta kuoleman jälkeen häntä pidetään yhtenä eniten rock-musiikin suuntaan vaikuttaneista persoonista.
Kymmenkunta vuotta myöhemmin alkoi Motörheadin taival. 23 studioalbumia myöhemmin Lemmy Kilmister jätti tämän maailman niin sanotusti saappaat jalassa. Viimeisen keikan hän esitti vieläpä vain muutama viikko ennen kuolemaansa. Motörheadin ja Lemmyn vaikutusta rock-musiikkiin ei kukaan voi vähätellä. Basistin karisma ja elämänasenne tekevät selväksi sen, että mies tullaan muistamaan vielä vuosikymmentenkin päästä.
Hypätäänpä ajassa aika paljon eteenpäin 1990-luvun taitteeseen Nirvanan ja Kurt Cobainin tarinaan. Debyyttialbumin jälkeen yhtye ehti vaikuttaa vain viisi vuotta, kunnes bändin päähahmo päätti päättää päivänsä Hendrixin tapaan 27-vuotiaana tehden itsemurhan. Bändi ehti tuona aikana nostamaan grungen valtavirtaan ja Kurt Cobainin kuolema nosti hänet kulttihahmon maineeseen. Bändissä vaikuttanut Dave Grohl perusti myöhemmin muuan Foo Fighters -yhtyeen.
Puolisen vuosikymmentä aiemmin jenkeissä alkoi nousemaan pinnalle yhtye nimeltä Red Hot Chili Peppers. Alkuaikojen peppersit soittivat jotain rockin, funkin ja rapin välimaastoon sijoittuvaa materiaalia. Musiikki alkoi pikkuhiljaa muotoutua aggressiivisemmasta ja ”räkäisestä” melodisemmaksi ja rauhallisemmaksi. Homma kuitenkin jatkuu edelleen useiden miehistönvaihdosten jälkeen, ja yhtye vetää edelleen valtavat määrät väkeä keikoilleen.
Pistää miettimään, että olisiko peppersien bassovirtuoosi Flea samanlaisen kulttisuosion kohteena kuin Hendrix ja Cobain, jos hän olisi heidän tapaansa kuollut yhtyeen alkutaipaleen huippuvuosina, esimerkiksi Blood Sugar Sex Magicin aikoihin? Mitäpä jos Hendrix olisi välttänyt kuoleman ja jatkanut soittotouhujaan viime päiviinsä Lemmyn tapaan?
Nyt kun alkaa ajattelemaan, niin melkoisen moni isoimmista bändeistä maailmalla alkaa vanhenemaan. AC/DC, Scorpions, Black Sabbath, Kiss. Jopa Metallican jäsenet ovat kaikki saavuttaneet jo 50 ikävuoden paremman puolen. Moniko näiden bändien jäsenistä on elossa tai soittokykyinen kymmenen vuoden päästä? Entä kahdenkymmenen?
Mötley Crue joutui pistämään pillit pussiin kitaristi Mick Marsin terveydellisten syiden takia. Viimeisiä keikkoja soitettiin pyörätuolissa. Ozzy Osbournen olisi lääkärien mukaan pitänyt kuolla jo monta kertaa. Twisted Sisters vetelee viimeistä kiertuettaan. Metallica on tuntunut olevan hengityskoneessa koko tämän vuosituhannen…
Yksi hienoimpia yhtyeen lopetustarinoista kuuluu omasta mielestäni kotimaiselle Sentencedille. Oululainen melodista itsemurhametallia soittanut yhtye päätti alkuvuodesta 2005 pistää pillit pussiin uransa huipulla ja lähteä tyylillä. Viimeinen levy nimettiin Funeral Albumiksi ja viimeisellä Suomen-kiertueella lavalle kannettiin hauta-arkku päätöksen lopullisuuden merkiksi. Yhtyeen jäsenet ovat jatkaneet musiikkihommia muiden yhtyeiden jäseninä.
Heidän sanojaan karkeasti lainaten ajatus ”Ei mennä kusemaan omalle haudalle” kertoo, että Sentencedin tarina oli siinä. Neljä vuotta myöhemmin yhtyeen kitaristi- ja pääsäveltäjä Miika Tenkula menehtyi. Vuosikymmen viimeisen keikan jälkeen yhtye julkaisi Täältä Pohjoiseen -kirjan. Kirjan lukemalla varmasti ymmärtää sen. että miksi ja miten bändi päätyi siihen lopputulokseen, vaikka yhtyeelle povattiin isoa roolia suomalaisten metallibändien joukkoon maailmalla.
Olisiko lopulta kuitenkin parempi jättää homma sikseen, kun niin olisi parasta? Kun miettii esimerkiksi Pink Floydia tai Guns ’N Rosesia, jotka vuosia virallisen lopettamisen jälkeen lähtevät työstämään uusia albumeita. Kuulopuheiden mukaan Motörheadin viimeiset keikat alkoivat jo kuulostaa niiltä viimeisiltä keikoilta, kun Lemmy aloitti laulamaan vääriä kappaleita. Toisaalla on taas esimerkiksi Queen, joka keulahahmo Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen on julkaissut kaksi albumia hajallaan ja jatkanut keikkailua eri laulajien kanssa, eikä missään vaiheessa ole virallisesti lopettanut.
Musiikkimaailma on kyllä yksi kummallisesti toimiva yhtälö. Pointti rockjumaluuteen ei pitäisi olla siinä, koska yhtye lopettaa tai kuka kuolee. Tärkeintä pitäisi olla tehdä tasaisesti hyviä albumeja, jotka iskevät niin yleisöön kuin kriitikoihin ja pitää bändin pinnalla. Näin bändi tai artisti tullaan muistamaan elämänurastaan.
Mutta jos viikatemies korjaa sadon normaalia aikaisemmin, niin verhon taakse jää kaikki se potentiaali, joka jäi käyttämättä. Minkälaista musiikkia Jimi Hendrix, The Beatles, Dimebag Darrell, tai Kurt Cobain tekisivät tänä päivänä?
We’ll never know, and that’s the point!
-Joni