Vaasan uuden kulttuurin yhdistys Volume ry järjestää yhteistyössä Pihlajamaan Musiikin kanssa Vaasan musiikkimessut sunnuntaina 16. marraskuuta Vasa övningsskola gymnasietin tiloissa. Messuilla on hypisteltävänä jopa satakunta kitaraa sekä laaja valikoima muita soittimia, vahvistimia, efektipedaaleita ja äänentoistolaitteita.

– Näin mittavia musiikkimessuja ei ole järjestetty Vaasassa miesmuistiin, kertoo Joakim Kulju Pihlajamaan Musiikista.

Volume ja Pihlajamaan Musiikki järjestävät messut yhteistyössä ensimmäistä kertaa. Messuille on vapaa pääsy.

Laaja soitin- ja laitevalikoima antaa kävijöille mahdollisuuden vertailla eri valmistajien valikoimia. Messut ovat myös hyvä tilaisuus tutustua soittimiin perheen pienimpien muusikonalkujen kanssa.

Mukana messuilla on Gibsonin, Pearlin ja Yamahan kaltaisia eturivin laitevalmistajia, mutta myös esimerkiksi puolalaisen kitara- ja bassovalmistaja Mayonesin käsintehtyjä instrumentteja.

– Vahvistinpuolella esimerkiksi Blackstarilta on tulossa mukaan Fly-sarjan uutuusvahvistimia. Sähkörummuista mukana on esimerkiksi Rolandin TD1-sarjan uutuuksia, Kulju kertoo.

Messuille odotetaan noin 500 kävijää.

VAASAN MUSIIKKIMESSUT 2014
Sunnuntaina 16.11.2014, klo 11-16
Vasa övningsskola gymnasiet
Koulukatu 31, 65100 Vaasa
Vapaa pääsy

Musiikkimessut Facebookissa