Modernia death metalia rynkyttävä Process:Pain julkaisi toukokuun 9. päivä debyyttialbuminsa Outcast of Society. Kymmenbiisistä kokonaisuutta levittää pieni suomalainen levy-yhtiö Inverse Records.

Process:Pain -basisti Mikko Keräsen mukaan albumin matka studiosta julkaistavaksi oli pitkä.

– Levy äänitettiin jo vuonna 2011, mutta miksausvaihe otti aikansa. Äänimiehellä oli kiireitä ja silti soundeja ruuvattiin pariin kertaan uusiksi. Myös oman saamattomuuden piikkiin tämä venyminen vähän menee.

processpainkuva

Keräsen mukaan bändi on kuitenkin tyytyväinen siihen, miltä levy lopulta kuulostaa. Pari vuotta hiljaiseloa myös keikkarintamalla viettänyt yhtye tähtää keikoille viimeistään syksyllä.

Process:Painin merkittävimpiä vaikuttajia ovat Lamb of God ja Killswitch Engage. Outcast of Society sisältää Keräsen mukaan hyviä melodioita ja raskaita rytmityksiä.

– Laulajamme Jan-Erik Niemen huuto on myös omaan korvaani harvinaisen brutaalia. Harvoilla bändeillä on yhtä vihaisen kuuloinen laulaja.

– Levyltä löytyy myös yksi lähestulkoon slovariksi laskettava biisi Steal the Grail, joka on yksi omia suosikkejani.

Process:Painin jäsenistä Keränen sekä kitaristi Sami Sandberg ja rumpali Teemu Hauta ovat tuttuja myös toisesta vaasalaisorkesterista, Rain of Acidista. Process:Pain tosin muutti treeniksensä viime vuonna Kauhajoelle seitsemän Vaasassa vietetyn vuoden jälkeen, sillä yhtyeen kaikki jäsenet ovat muuttaneet Vaasasta muualle.

Keränen haaveilee, että soittamisesta voisi vielä joskus tulla bändille ammatti.

– Se vaatii valtavasti markkinointia ja paljon keikkailua. Keikkakuntomme on kyllä kova. Se on hankittu treenikämpällä kovalla työllä.

Biisivalinta:

”Mielestäni Life Beyond Reasonsissa on albumin parhaat laulusovitukset ja biisi on tosi groovaava. Soolossa on mukavia 80-luvun viboja. Teksti biisiin tuli Junnu Mäeltä, joka on sanoittanut meille muutaman biisin. Tämä on omia suosikkejani levyltä.”

Process:Pain on:

Jan-Erik Niemi – laulu
Mikko Keränen – basso
Toni Riihiluoma – kitara
Sami Sandberg – kitara
Teemu Hauta – rummut

http://www.processpain.com/
https://www.facebook.com/pages/ProcessPain/12238834958?fref=ts