Volume – Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys

Vaasan kesäfestarien ohjelmisto aukenee

Blogit | Kirjoitti: Markku

Kirjoittelin Vaasan tulevista kesäfestareista viimeksi syyskuun lopussa. Nyt kun tiedämme enemmän, näyttää siltä, että ennakkoasetelmat ovat kääntyneet toisin päin.

Rohkean persoonallisesti nimetty Vaasa Rockfestival (15.-16.7.2011) löi viime viikolla julki kovat nimet: muun muassa jäähyväisiä jättävän The Arkin, tanakkaa stoneria soittavan Mustaschin sekä Jenni Vartiaisen, jota rakastavat tällä hetkellä aivan kaikki. Festarin kotimaiset on helppo bongata muillakin kesäfestareilla, mutta ulkomaiset oli mielestäni oivasti poimittu rokkisirkukseen paikkakuntaiset erot huomioiden. Rantaruotsalaisten toiveet toteutuvat Vaasassa, ja Scooter tampatkoon rauhassa Riihimäellä. Annan ohjelmistolle peukun myös siitä, että esiintyjät edustavat tätä päivää – nostalgialla mässäilevät suomirockin dinot loistavat poissaolollaan. Klamydiaa ei lasketa dinosaurukseksi!

Kaksi viikkoa Vaasa Rockfestivalin jälkeen, 30.7.2011, järjestettävä Rocklandia on sekin täydentänyt ohjelmaansa. Negativen ja So Called Planin kiinnittämisestä huolimatta ohjelma on vieläkin minulle suureksi osaksi tuntematon – miten nuo ruotsalaisbändit saadaan tehtyä tutuiksi Pohjanlahden tällä puolella heinäkuuhun mennessä? Lisäksi ihmettelen, mihin lämppärikiertue on hävinnyt tapahtuman kotisivuilta. Joko kaikki päivämäärät menivät vai onko kiertue peruttu?

Rokkisirkuksen ensimmäinen lippuerä tuli jo myyntiin ja Rocklandiakin aloittaa kaupanteon huhtikuussa, joten vaasalaiset voisivat osoittaa tukensa järjestäjille hommaamalla liput jo keväällä eikä vasta tapahtumaa edeltävällä viikolla. Suomen suurimmat festarit rikkovat kohta 100 euron rajan kahden päivän lipuissakin, mutta ainakin Vaasassa lipunhinnat ovat tasapainossa ohjelmiston laajuuden kanssa (Vaasa Rockfestival 60 €/2 päivää ja Rocklandia 30 €/päivä). Kesää odotellessa!

Jätä kommentti

Ennakkoliput Studio Ticketistä