Useimmissa muusikoissa on kamarunkkarin vikaa. Noviisitason kaverit ruokkivat nälkäänsä erilaisia ääniä tuottavia laitteita kohtaan Thomannin Hot Dealsilla, edistyneemmät pyydystävät eBayssa ja varsinaiset senseit puhuvat salakieltä keskenään ja hoivaavat vintage-kitaroiden kokoelmaansa paremmin kuin ihmissuhteitaan.

Meidänkin talouteemme postitetaan tuo saksalainen syntiin yllyttävä kuvasto, ja välillä ajatukset alkavat kiitämään sitä selatessa. ”Mitä jos ostaisi tämän hetken tykeimmän Mac Pron ja laittaisi sille kaveriksi tuon äänikortin. Sitten kunnon mikseri, joku noista nelinumeroisista konkkamikeistä ja sekalaisia midi-kapistuksia sisäänsoittamista varten. Levaritkin olisi kiva omistaa dj-taitojen ylläpitämiseksi. Ja koko roska pitää tietenkin ajaa ulos kunnon monitoreista, vaikka noista Geneleceistä.” Kamarunkkari uskoo ja toivoo, että kunhan puitteet ovat kunnossa, inspiraatio tulee kuin itsestään. Parhaat laitteet = parhaat biisit.

Todellisuudessa tekniikan huima kehitys on tekemässä monista musiikkilaitteista tarpeettomia. Ammattitason lopputulos riippuu yhä vähemmän käytetystä raudasta, kun yksi läppäri korvaa tonnikaupalla vahvistimia ja efektilaitteita (ensimmäinen tähän lauseeseen tarttuva kommentoija on kamarunkkari!). Laitearsenaalin koon sijasta tärkeää on hallita valitsemansa laitteisto hyvin. Hyvänä esimerkkinä käy tässä blogissa useasti mainittu Tamminen, joka kävi juuri aamutelkkarissa kertomassa ”taidelomastaan”, eri puolille maailmaa johtavista biisinkirjoitusmatkoista. Olen nähnyt Mikon mukanaan kuljettaman laitteiston, joka on laajuudeltaan lähes ”laukussa leipää ja piimää vaan” -tasoa. Läppäri, äänikortti, kuulokkeet ja pari piuhaa. Hänen kotistudionsakin laitevalikoima vain kutistuu sitä mukaa kun ammattitaito kasvaa. Mutta biiseille on kysyntää ja ne soivat tälläkin hetkellä niin Koreassa, Kreikassa, Saksassa kuin Suomessakin.

Spektrin toisessa päässä Höglundin ziljonääriveljekset ovat puolestaan rakentaneet Raippaluotoon studion, jonka kohdalla kulunut termi ”maailmanluokan puitteet” ei ole sarkasmia tai liioittelua. Pelkkä tarkkaamo on ison yksiön kokoinen, äänitystilaan mahtuu orkesteri ja kaikki materiaalit ovat niin viimeisen päälle kuin mahdollista.

Kumpiko sitten voittaa studiomaailman pudotuspelin, autotalli vai lasipalatsi? Koska pyrin nykyisin välttämään romppeen hankkimista ja bändimme USP:kin pohjautuu omakustanteisiin, sympatiani ovat hienokseltaan autotallin puolella. Isoja studioitakin tarvitaan, mutta niiden on tarjottava jotain ainutlaatuista joko puitteiltaan tai fiilikseltään. Toimivista esimerkeistä käyköön Hollolan Petrax, jossa passataan kuulemma kuin mummolassa, tai Lontoon Abbey Road, jonka tarunhohtoiseen miljööseen näyttää löytyvän pyhiinvaeltajia ihan Vaasasta asti.

Häviäjien uskon löytyvän maailmanluokan studioiden ja kustannustehokkaiden kotipajojen välistä, maakuntatasolta. Räppipiireistä olen kuullut paristakin paikasta, jotka on rakennettu ensisijaisesti omistajansa orastavaa uraa varten. Kun seiniä on pystytetty useiden kuukausien ja tuhansien eurojen edestä, mutta hittisuoni ei lähdekään sykkimään, vajaakäytölle jäänyt paja koitetaan saada poikimaan edes jotain myymällä studioaikaa ulkopuolisille. Joskus tee se itse -asenteesta voi olla haittaakin: jos yrittää hallita koko tuotantoprosessin riimien kirjoittamisesta miksaukseen ja seinien nikkaroinnista valmiin musiikin jakeluun, ei todennäköisesti ehdi tulla millään sektorilla erinomaiseksi.

Loppukaneetiksi käy video Foo Fightersin tuoreista kuulumisista. Maailmanluokan stadionrokkia veivaava bändi on jättänyt oman studionsa kylmilleen ja äänittänyt uusimman albuminsa Dave Grohlin autotallissa lasten kolmipyörien ja sekalaisen romun seassa. Saapa nähdä tuleeko sieltä timanttinen paluu perusasioiden äärelle vai uusi St. Anger.

Sivuille upottaminen ei onnistunut, katso Daven video tästä linkistä.