Otsikon muotoilusta huolimatta tämä ei ole arvostelu renessanssimies Jonde Saartamon samannimisestä albumista, vaan meriselitys sille mikä hemmetti tätä blogia on viime aikoina vaivannut.

Käyty Baltiassa. Limenvihreä halpalentoyhtiö lennätti minut ja EK:n pitkäksi viikonlopuksi Riikaan. Kulttuurishokki iski heti alussa, kun gangsterin näköinen taksikuskimme tykitti mustaa Mersua aamuruuhkassa paikallisen tanssijytkekanavan soidessa taustalla. Siitä eteenpäin lähes kaikki olikin kovin länsimaista: siisti hotelli, Stockmann, TGI Fridays, Carlsberg, sushia, pizzaa ja niin edelleen. Riika oli kaikin puolin kiva ja helppo matkakohde, eikä edes heinäsirkkoihin verrattava vitsaus, punaniskaiset brittituristit, pilannut katukuvaa. Kaupungin keskustassa näkyi enemmän X5:ia kuin Ladoja, mutta heti syrjemmälle mentäessä näkee kyllä, että maa on vasta nousemassa tolpilleen. Käynti Miehitysmuseossa muistutti, minkälaisen mankelin läpi latvialaiset on vedetty. Ja hattu nousi Suomen sotaveteraaneille.

Stailattu hiphoppareita. Volumen sisäpiiriläiset Tommi ja Ilari tarvitsivat apua teemabileiden asuun, joten yhdistyksen ainoa lökäpöksy huudettiin apuun. Tartuin toimeen lähes muotiblogimaisella innolla. Tommista stailattiin backpack-rappari, jonka kannettavassa MiniDisc-soittimessa soi Mos Def, Jurassic 5 tai hieman uudemmista vaikkapa Liisanpuisto, jonka t-paita Stussyn oversize-collegen alta pilkottikin. Ilari puolestaan teleportattiin NWA-aikakaudelle, jolloin Losin flanellipaitaiset kovikset notkuivat parkkipaikalla juoden bisseä paperipussiin jemmatuista litran pulloista. Kumpikaan ei ole vielä palauttanut vaatteita eikä toimittanut valokuvatodisteita, tämä kirjoitus olkoon julkinen häpeäpaalu niitä odotellessa.

Päätetty kevät ja avattu Rokkikesä. Täytyy tunnustaa, että tämänvuotisista avajaisista jäi vähän valju maku. Clubille aiempina vuosina rakennettu oheisohjelma hölmöine juontajineen on ollut hinta/hyötysuhteeltaan huono diili, mutta se on nostanut Rokkikesän Avajaiset tavallisen keikkaillan yläpuolelle. Kävijämääräkin oli meille pettymys, mutta viimeistään Lapkon paukuttaessa parhaita biisejään hikisenä hehkuvalle yleisölle ketään tuskin kiinnosti matematiikka.

Säpisty salaseurassa. Minut kutsuttiin keväällä Round Tablen jäseneksi, mikä oli suuri kunnia. Järjestön vuotuinen päätapahtuma oli tänä vuonna Vaasassa, ja juhlallisuuksista lankeni yhtä sun toista lippusta ja lappusta allekirjoittaneen taitettavaksi. Mutta lopussa kiitos seisoi: itsekin pääsi vaihtamaan vapaalle ja Vaasa teki vaikutuksen n. 700 juhlavieraaseen. Lisäksi klubimme Markuksesta tuli koko Suomen Round Tablen presidentti, mikä on aika kova jutska.

Manailtu Facebookia. Ja erityisesti sen tuottamaa informaatioähkyä. FB on ollut Volumelle kallisarvoinen promootiotyökalu, jolla pystymme mainostamaan tapahtumia rahaa polttamatta. Valitettavasti tapahtumakutsuja sinkoilee FB:ssä siihen malliin, että nopean laskutoimituksen mukaan jo neljännes käyttäjistä jättää ne täysin huomiotta. Syyttävä sormeni osoittaa niitä promoottoreita ja soittajapoikia, jotka kutsuvat kaikki kaverinsa jokaiseen järjestämäänsä tilaisuuteen harkintaa käyttämättä. Ei, en tälläkään viikolla ole osallistumassa Kuudennen Linjan keskiviikkoklubille. Enkä reissaamassa bändin X perässä Kuopioon. Sovittaisiinko, että antaa ihmisten ensin osoittaa kiinnostus jotain ryhmää/sivua kohtaan, ja kutsutaan heidät vasta sitten?