Kerrassaan mainio konserttivideopalvelu
Blogit | Kirjoitti: Markku
Hyvä ystäväni Aki heitti linkin Fabchanneliin, josta löytyy kymmenittäin ilmaisia keikkataltiointeja. Valtaosa konserteista on kuvattu Paradisossa, joka on vanhasta kirkosta musiikki- ja kulttuurikeskukseksi muutettu keikkapaikka Amsterdamissa (hmm, toimisikohan sama idea Vaasassa?) Videot katsotaan selaimella Youtuben tapaan ja kuvan- ja äänenlaatu yllätti positiivisesti monessa pätkässä. Palvelu on ilmeisesti ollut olemassa jo vuosia, mutta jostain syystä kuulin siitä ensimmäistä kertaa vasta nyt.
Ihan ensiksi piti vilkaista Jimmy Eat Worldin keikka, koska olimme Akin kanssa tsekkaamassa bändiä Tukholman Debaserissa vain muutamaa päivää aikaisemmin. Seuraavaksi voisi mulkaista Bloc Partyn, De La Soulin ja Danko Jonesin esiintymiset. Näköjään ensi tammikuun tuttumme Volbeatkin oli juuri lisätty listaan.
25.10.2008 klo 20:28
En ole tuohon tutustunut, mutta kannattanee checkata myös http://www.archive.org :in live music archive, josta löytää yleisönauhoituksia (audio) sellaisten artistien keikoilta joita ei keikkojen nauhoittaminen haittaa. Äänityksien taso vaihtelee välttävästä erinomaiseen, mutta huima plussa on että itse formaatista johtuvaa tasonheikentymisestä ei pitäisi juurikaan kärsiä kun valtaosan saa ladattua VBR MP3:sena tai jopa FLACina.
27.10.2008 klo 19:18
toihan oli loistava palvelu, pari keikkaa tuijotin sieltä eilen… volbeattia kyllä odottelen saapuvaksi sjoelle
11.11.2008 klo 16:00
Disco Ensemble nyt Fabchannelissa: http://www.fabchannel.com/disco_ensemble_concert/2008-10-12/