Kaikkien bändien ei ole tarkoitus muuttaa populäärimusiikin historiaa. Toiset uhoavat olevansa Jeesustakin tunnetumpia, toiset tekevät omaa juttuaan pienemmällä liekillä. On rockjumalia, joille paavikin kilauttaa kysyäkseen neuvoja maailmanrauhasta, ja sitten on Huey Morgan. Suureksi riemukseni jälkimmäinen on täällä taas.

Fun Lovin’ Criminals teki minuun vaikutuksen jo 15 vuotta sitten, kun Scooby Snacks jysähti MTV:lle. Hip-hop-vaikutteita näin avoimesti viljelevät ”oikeat” bändit olivat harvassa, ja ryhmän hip-hop/blues/rock-sekoitus poikkesi sopivasti niin Beastie Boysista kuin Spearheadistakin.

Debyyttilevyllä on pari muutakin hyvää biisiä, mutta oli päivänselvää, ettei FLC:stä uutta Stonesia tule. Myöhemmät albumit ovat sisältäneet Love Unlimitedin ja Locon kaltaisia kelpo ralleja, mutta yhden hitin ihmeen leima ei ole kaukana. Scooby Snacksinkin moni tunnistaa kuullessaan, mutta ei osaa nimetä esittäjää.

FLC:n kohdalla tunnustankin avoimin mielin, että diggaan imagosta enemmän kuin itse musiikista. Bändi esitteli pikkurikollislookkinsa jo 1995 eikä ole nähnyt tarvetta muuttaa sitä sen koommin. Kaikki mitä FLC tekee, hehkuu niin mahtavasti pilke silmäkulmassa tehtyä NYC wiseguy -meininkiä, että sitä melkein toivoo osuvansa tämän retkueen suorittaman pankkiryöstön tielle jossain päin Manhattania. Jaredilla saattaa olla miljoonan kirkuvan teinitytön armeija takanaan ja Bonolla kuuma linja Oval Officeen, mutta Huey Morgan on Cool isolla C:llä. Ja nyt hän ja Fast (kolmas jäsen on vaihtunut pariinkin otteeseen) ovat tehneet viiden vuoden tauon jälkeen paluun mahtavalla Classic Fantastic -sinkulla, jonka haluan jakaa kanssanne.

Classic Fantastic Spotifyssä