Tänään uutisoitiin, että John Frusciante on todennäköisesti häipynyt Red Hot Chili Peppersin vahvuudesta. Uutinen tulee pahaan aikaan – en tarkoita sen kannalta, että bändi oli palaamassa tauolta jälleen äänittelemään, vaan siksi että sain juuri Anthony Kiedisin Scar Tissue -muistelmateoksen luettua. Kirja sai Red Hot -fiilikseni nousuun, ei nyt saa lopettaa!

Olen saattanut mainita aikaisemminkin, että muusikkojen muistelmat ovat lempilukemistani, ja sillä saralla Kiedisin kirja oli yksi parhaista tähän mennessä. Esimerkiksi Mötley Cruen Törkytehtaassa ja Marilyn Mansonin muistelmissa on mielestäni se vika, että bändin breikkaaminen jää villin siviilielämän varjoon. Aloittelevat soittajasankarit piehtaroivat viisikymmentä sivua huumeissa ja paskassa ja ovat yhtäkkiä areenakiertueen pääesiintyjiä – kai siinä välissä hommiakin tehtiin? Scar Tissuesta välittyy paremmin kasvutarina nuhjuisilta hollywoodilaisklubeilta maailmankuuluiksi nimiksi, vaikka kyllä siinäkin käsivarren verisuonet saavat kyytiä.

RHCP:n byroolla on ovi käynyt vuosien mittaan tiuhaan tahtiin. Kiedis (ja haamukirjoittajansa Larry Sloman) kirjoittaa kaikista bänditovereistaan positiiviseen sävyyn, mutta Anthony – Flea – Chad – John -kokoonpanoa hän suitsuttaa niin ylitsevuotavalla lämmöllä, että Fruscianten lähtö kuulostaa lähes varmalta kuoliniskulta bändille. MusicRadar-sivustolle vuotanut lähde väittää, että syy on sama kuin vuoden 1992 erossa: maailmanluokan bändin hullunmyllyn sijasta Frusciante haluaa tehdä matalamman profiilin musiikkia omissa oloissaan.

Erityisen hauskasti Kiedis kertoo naissuhteistaan. Kai tuo valtaisalla libidolla varustettu ikuinen luonnonlapsi saattaa olla jopa tosissaan, kun kuvailee lyhytaikaisia sutinoitakin tajunnanräjäyttävinä energiapurkauksina ja hengensalpaavina romansseina. Monille muille staroille kun groupiet ovat kertakäyttöhyödykkeitä.

Blood Sugar Sex Magikia (1991) edeltävä RHCP on minulle täysi mysteeri. Kuuntelin Spotifysta bändin vanhimpia ralleja, mutta hyväkään kirja ei saanut minua riehaantumaan tästä matskusta. Ja kun viimeisimmän Stadium Arcadiumin kamakaan ei oikein iskenyt, ylivoimaiseksi suosikikseni nousee vuonna 1999 julkaistu Californication, jota olen pari viime päivää taas makustellut. Olemme kavereiden kanssa joskus naureskelleet sille, kuinka suunnilleen joka biisissä mainitaan tuo tietty osavaltio. Sympaattista huomata näin jälkikäteen, kuinka syvällä kalifornia-häpätsäpän juuret ovat. Yksi RHCP:n ekoista hiteistä vuodelta 1984 oli nimittäin nimeltään Out In L.A.

Levy-yhtiö on ilmeisesti siivonnut pippurien videoita pois YouTubesta, mutta MTV Musicista löytyy monta helmeä. Klik-klik siis sinne.