Spotifyn tulonjako puhuttaa taas
Blogit | Kirjoitti: Markku
Musiikkipalvelu Spotifyn tilityksistä on kantautunut julkisuuteen ensimmäisiä konkreettisia summia, eivätkä ne herätä riemunkiljahduksia juuri kenessäkään. Sakara Recordsilla oli laskettu, että albumin veivaaminen sata kertaa läpi tuo heidän kassaansa 30 senttiä. Jos keskimääräisellä albumilla lasketaan olevan 10 biisiä, on korvaus huimat 0,03 senttiä per soittokerta. Soma puolestaan kertoi Rumban välityksellä, että oli netonnut 1500 soittokerrasta 22 senttiä, kun levy-yhtiö ja jakelija olivat välikäsinä.
Summat ovat naurettavan pieniä, siitä ei pääse mihinkään. Yksi kolmen minuutin pyrähdys vaikkapa YleX:n taajuudella tuo tekijöille enemmän pörröä kuin vuosi Spotifyssa. Mutta eikös nettiradioiden tekijänoikeuskorvausten laskeminen ollut vielä hetki sitten hyvä asia? Suomalaiset radiokanavathan lakkauttivat jokunen vuosi sitten nettiradionsa kokonaan hetkeksi, koska korvaukset olivat älyttömällä tasolla palvelun kaupallisiin näkökulmiin nähden. Ruotsin Teosto STIM, joka kaiketi Spotifyn korvaukset jakelee eteenpäin, toteaa selkeästi, että ne perustuvat musiikin käytöstä saataviin tuloihin (minimisummat on kuitenkin määritelty). Jos Spotify joutuisi poikkeuksena maksamaan korvauksia käyttäjämääränsä eikä liikevaihtonsa perusteella, moista sovellusta ei kukaan olisi uskaltanut lähteä kehittämään. Ja nettimusiikin tarjonta olisi paljon nykyistä kurjempi meillä kaikilla.
Nyt päästään varsinaiseen pointtiin, minkä halusin esittää. Mokoman FB-seinällä käyttäjät huutelevat “Fuck Spotifyä” ja muutenkin olen aistinut, että ilmapiiri sovellusta kohtaan on kiristynyt. Yleisimmät valituksen aiheet ovat:
1) Spotifyn mainokset ärsyttävät
2) Spotify maksaa, buu
3) Spotify n**sii artisteja perseeseen
Käyttäjät katsokoon peiliin, sillä jokaisesta kolmesta kohdasta ei voi sama ihminen valittaa. Kympillä kuussa pääsee mainoksista ja lisää artisteille menevää pottia jollakin mikroskooppisella summalla. Jos ei itse halua maksaa, Spotifyn on etsittävä mainostaja maksamaan puolestasi. Tämä taas ei tunnu sujuvan kovin hyvin, sillä valtaosa palvelussa kuultavista mainoksista on sen omia.
Kaikille ilmaista, ei-mainosrahoitteista ja silti hyvin artisteille tulouttavaa palvelua ei kerta kaikkiaan voi tämänhetkisistä rakennuspalikoista kasata. Spotify on kuitenkin toistaiseksi paras näkemäni yritys. Siksi toivonkin pukilta
1) Spotifylle parempaa myyntipäällikköä
2) Enemmän maksavia käyttäjiä
3) Parempia korvauksia esiintyville taiteilijoille
(Kirjoittaja on kolmatta kuukautta Spotify Premiumin asiakas, ja käy joka eräpäivänä sisäistä kädenvääntöä, jatkaakko vai ei. Omaa tuotantoa palvelusta löytyy viiden kappaleen verran)
08.11.2009 klo 14:33
Ja nyt kaikki soittamaan Maken biisejä, niin saadaan hyvä mieli ja sitten ensi jouluksi ehkä euro joulukassaan josta sitten mielellään tarjoaa kaljat kaikille:)
Tuosta spotifyn kohtalosta on ollut aika ajoin puhetta siellä sun täällä. Kauppalehden sivuilla sille on veikattu jo parikin kertaa loppua. Moni uskoo, että amerikan valloitus kusahtaa ja tulee lappuluukulle. Ja vielä on sekin epäselvää, että kuka ja mikä rahoittaa spotifyn toimintaa, koska liikevaihto on pienen pizzerian luokkaa on vaikea kuvitella että monen ihmisen palkkaa maksettaisiin.
Spotifyn osekkaita on myyty suoran levy-yhtiölle ja nythän siellä on omistajien joukossa 4 suurinta levy lafkaa. Joko heidän ostamassa osakkeet ovat antaneet riittävästi pääomaa firmalle että se pysyy pystyssä tai sitten työntekijät uskovat tähän niin vahvasti että eivät nosta vielä palkkaa.
Parempi myyntijohtaja/päällikkö/mikä lie sinne äkkiä tarvittaisiin. On se kumma että ei muka saa myytyä mainoksia sinne. Taitaa olla halusta tai taidoista kiinni, mutta varmasti löytyy tahoja jotka maksavat mielellään ihan kohtalaiset korvaukset jos heidän mainos pyörii spotifyssä.